sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

5KM TESTIJUOKSUT VUOSI 2017 osa.2

                     Kolme viikkoa sitten juostiin lähes identtisessä säässä. Nyt oli ainoa muutos, että menomatkalle, kohti kääntöpaikkaa olisi noin 5-8m/s puhaltava vastatuuli haasteena. Minulle tämä oli 32 päivään 31 juoksupäivä. Noin 50 lenkkiä sinä aikana. Kilometreissä rapiat 500km, kun laskee tämän illan tulevan lyhyen palauttavan lenkin mukaan. Neljäs kova harjoitus kahdeksaan päivään. Kaikki muu lyhyttä palauttelulenkkiä. Olen elämäni kunnossa. Ajattelin tämänkin taittuvan komeasti ennätysvauhtia. 3:50min/km vauhtitavoite tuntui lastenleikiltä ajatuksissa. Kattiakanssa.

                 Kuva kääntöpaikalta 1:30h ennen testijuoksua

                     Olen palautumassa nuoruusaikojen tulosvietteisyyteen. Älytön lataus taas päällä koko aamupäivän. Kuin omat Olympialaiset, vaikka kyseessä vain itselleni kovassa harjoituskuormassa vedettävä 5km testijuoksu. Ei niinkään määrän vuoksi. 500km/kk ei ole minusta paljon, mutta neljä kovaa juoksua kahdeksaan päivään on.

                     Vihdoin verrytelemään. Tuntuu epätodelliselta. Tämä alkaa olla jo hieman kiusallista, miten pää latautuu näihin näin rajusti. Reilun kilsan kohdalla onneksi Jussi tulee vastaan ja ajatus menee pois omasta juoksusta. Verkataan normaalisti. Huomataan menomatkan aika sitkeän oloinen vastatuuli. Ajattelen sen kuitenkin haittaavan marginaalisesti, kun pukataan adrenaliini ämpäri nurin ja nostetaan käsijarru päältä.

                      TESTIJUOKSU


                      Lupa lähteä tulee. Kiihdytän normaalisti. Jalka on kunnossa, joten hiukan alle kolmosen vauhdin kiihdytys on ihan normi nosto lantion päälle. Jossain 200-300m kohdalla katon, että noin 3:20min/km on vauhti, kun juoksu on rullaus valmis. Mutta tuuli tekee juoksusta hirvimäistä menoa. Ei lähde rullaamaan. Rytmi ei vakaudu. Omasta mielestä juoksu on erittäin epäsuhtaa normaaliin verraten. Tuuli painaa jatkuvasti, enkä saa naruista kiinni. Vauhti laskee tasaisesti ja yllättävän nopeasti. Eka kilsa 3:55. Järkyttävää! Laskin, että 3:37-3:42 väliin mennään eka ja sitten loput 3:50-3:55 väliin. Tuuli syö nyt todella.

                    Huomaan myös a) Olen silti yksin kärjessä. b) Jaloissa ei ole puhtia, enkä saa edes sykkeitä normitasolle. Jään noin 160-162 sykkeen lukemiin vaikka yritän hirvimäistä pyristelyä. Vain risukko puuttuu. Koitan tempoa epäsuhtaa ravia, mutta en saa muuta muutosta kuin, että vauhti laskee kaiken aikaa. Tekisi mieli vetää housut kinttuun ja huutaa kohti kuusen latvaa! Vaan pakkohan sitä nyt on yrittää - tai en tiedä. Juoksen silti. Toinen kilsa 4:15min/km!!! Eilen helpolla Pk2 lenkillä paras kilsa 4:23! Mitä, mitä! Ihmettelen miksi kukaan ei mene ohi ja katso säälivästi. Tajuan tuulen ottavan muidenkin kuontaloon. Ottaa luonnolle silti. Ja harmittaa myös paljon kamujen puolesta. Tänään ei enkat pauku.

                   Kääntöpaikalla ajassa 10:23. Ei siitä enempää. Toivon vielä, että myötätuulen alkaessa lantio nousee ja alan rullaan keveitä 3:4x-alkuisia kilsoja. Mutta mitä? Onko kello paussilla, kun tuntuu jämähtäneen 4:06min/km keskivauhtiin? Kolmas kilsa kilahtaa aikaan 4:12min/km. Minun huumori ämpäri läikkyy yli ja höllään. Muutama löysä askel ja sivuun. Pian Jussi painaa ohi. Hetken löysien askelten jälkeen alan juokseen helppoa reipasta maratonsykkeillä. No, tässä testissä ei ole päästykään kuin 5 pykälää marasykkeiden yläpuolelle. Lasken tämän olevan kuitenkin enempi harjoituskuormaa kuin ylikuntoa. Ei vaan jaksa ja päässä kiehuu.

                    Neljäs kilsa löysäilystä huolimatta kuitenkin 4:13. Se on ihan ok nyt juostuilla marasykkeillä vailla mitään yritystä juosta lujaa. Jussi on noin paalunvälin edellä. Eikä liiemmin jaloissa kuin päässäkään ole jäljellä minkäänlaista innostusta kiinniottamisen yrittämisestä, edes jäynä mielessä. Tyydyn laskettelemaan. Pienen siiman antaminen ja laskeutuminen mukavuusalueelle huuhtoo isointa taapertamisen tunnetta. Viimeinen kilsa tasan neljään minsaan. Loppuaika 20:47min.

                   Juoksun jälkeen oli tunne niin ku ois käynyt navetan takana pieksettävänä. Henkisesti. Tulosorientaatio on tätä nykyä sitä luokkaa, etten osaa tätä itelleni lässyttää kermaiseksi vappuleivokseksi. Silmistäni varmaan näki kovan vit... Lasse tarjosi loppuverkan lopussa varmasti totuuden sanat:  "-Onneksi ei ollut tämän vakavemmasta asiasta kyse". Näinhän se on, mutta minkä sille päällensä voi.

                   Lähdin hakemaan ihan selkeästi 19:30min alitusta, jopa tuollaista 19:10-19:15 aikaa, ja uskon tuohon pystyväni, kun olen sopivassa tilassa. Nyt minun kuitenkin täytyy ottaa kuuma lakki pois päästä ja lähteä matalatehoisille päiville. Nyt on kovia tarjottu ja keho laittoi sen portin nyt hetkeksi kiinni. Näin sen kuuluukin mennä. Täytyy uskaltaa katsoa, mutta täytyy osata myös reagoida. Tästä on hyvä jatkaa. Kyllä se lakki siitä jäähtyy.


TULOKSET:

5KM VAPPUTESTIJUOKSUT, Nivala  30.4.2017

(Kova myrskytuuli ja mäkinen reitti. #huumori)

NAISET:


1. Virve Närhi     23:43 (4:45min/km)


MIEHET:


1. Jussi Mökkönen 20:23(4:05min/km)
2. Onni Vähäaho 20:47(4:09min/km)
3. Lasse Ylimäki  22:18(4:28min/km)
4. Teemu Korpela 28:12(5:38min/km)


Iso kiitos ajanottajille ja kannustavalle yleisölle!

HYVÄÄ VAPPUA!!!


Onni Vähäaho, Nivalassa 30.4.2017                   

4 kommenttia:

  1. jumia se vain oli. tässä vaiheessa ohjelmaa saakin olla jumissa.
    -järvelä-

    VastaaPoista
  2. Juu tuli vähä liikaa nippuunn kovatehoista (4kpl/8pv). Ei kestäny hermosto sitä. Vastatuuli kyllä erottaa nopeasti harjoitusväsyneet virkuista urhoista. Mukavaa reipastahan tuo. :)

    VastaaPoista
  3. mutta löysää vieteriä kunnolla viikko ennen karhunkierrosta! se lepo poikii tulosta sitten 40 kilsan jälkeen.
    -järvelä-

    VastaaPoista
  4. Joo. Näin on tarkoitus. Tämä ja ensi viikko kohtuu kovaa ja sitten löysätään asteittain. Kisaviikolla vain 38km ennen kisaa ylläpitävää ja pääosin kevyttä puistelua. Jalat tuntuu nytkin ihan hyvältä. Kyllä kroppa tästä lähtee toimimaan - luotan tuntemuksiin. :)

    VastaaPoista