sunnuntai 19. toukokuuta 2013

"TERÄVÖITTÄMISTÄ" AURINGOSSA

                       Mukavasti kutkuttanut viimeinen terävöittämisharjoitus päivä oli määrä olla eilen ohojelmassa. Olin innoissani - nyt pääsisi läiskiin jo kohtuu tuoreena rentoa reipasta - katsella vielä samalla juoksutekniikkaa uomiin. Aamusella kävin siinä palloileen lasten kanssa ulkona tollasen tunteroisen. Oisko ollu +18 tietämissä lämpötilat. Aurinko porotti täyveltä taivaalta, mutta en laittanut lakkia - en kyllä edes ajatellut asiaa. Sen reissun jälkeen olo meni pehemiäksi ja vetämättömäksi. Suorastaan paska olo hiipi puseroon. Mietin siinä iltapäivästä, että pitäisköhän siirtää vetoharjoitusta, terävöittämistä Suomen välieräpelin jälkeiseksi ajaksi. Ääh, ajattelin, eihän treenin kesto ole kuin ehkä n.75min/16km tai jotain sinne päin - vähän kuitenkin.

                    Mussiikit korville, aurinkorasvat ruhoon, lippis päähän ja tiestölle. Mittari näytti +25 ja aurinko posotti kuin Saharalla konsanaan. Nytpä saa samalla tuntumaa auringossa juoksuun. Parin kilsan verkka meni vielä nautinnollisesti, joskaan en saanut kyllä juoksuun mitään tuntumaa, mutta kunhan istui vaan kyytillä - tuntui kuin ei ois mitään tehny. 2km @4:56/km. Sitten alkoi 500m vedot, jotka vedin 500m palautuksilla. Noita oli ohjelmassa herkistävästi vain kolme tsipaletta. Jo ekassa vedossa oli ouvon tuntunen. Jalat säklätti kyllä mahan alla, mutta ei juoksussa ollu mitään tuntumaa. Ihan kuin ei ois ollu jalkoja ollenkaan. Vaikka kuin koitti miettiä niin lantiokaan ei tuntunu nousevan harjalle ollenkaan vaan läsötti ja laahasi polvissa. Eka 500m kilsavauhilla @3:42. Suuta kuivasi - oli pakko jo litkiä vyötäisiltä pikkupulloista vettä.

                     Toisessa vedossa oli jalat vain tasasen pökkelön tuntuiset - eikä taaskaan mitään rytmiä. Kunhan koitti vähän rapsakkaammin viuhtoa jaloilla. Ois hauska tietää miten typerältä meno näytti. Taas 500m @3:42. Eli vauhtihan oli vähintäänkin hyvä, vaikka tuntuma oli SIELTÄ! Toisen 500m jälkeen ei sykkeetkään laskeutunut 2-lokeroon, alle 139 enää niin helposti, jos laskeutui ollenkaan. Kolmas 500m oli jo vähän juoksun tuntuista, mutta vain ajoittain. Sekametelilaukkaa kolmas 500m @3:41. 500m vetojen jälkeen oli ohjelmassa 1,5km verryttely palautus.

                     Olo oli aivan surkea. Janotti ihan hulluna ja olo oli ihan sippi, vetämätön ja pöhölö. Sykkeet ei enää tippunu alle 145, vaikka kuinka himmasi. Jalat pökkelöityi ja puuroutui PALAUTTAVALLA osiolla. Ei auttanut, vaikka koitin pakaraläpsyjä heilautella ja puistella kapuloita, ei. Edessä olevan 1km veto tuntui TÄYSIN mahottomalta ajatukselta, saati harjoituksen suunniteltu jatko-osio. Niinpä kaarsin kotia häntä koipien välissä. Harjoitus jäi TORSOKSI, vain 6,2km mittaiseksi. Aika nopeasti sitä immeinen mänöö huonoon kuntoon!

                     No, toki varmaan migreeni oli jo itseasiassa jollain tavalla päällä tuossa harjoituksessa, sillä se puhkesi sitten kotona noin tunti reenin jälkeen päällensä. Ensin suunnittelin heti reenin jälkeen, että jatkan vetoharjoitusta illalla, mutta ilta menikin lähinnä sohvalla maatessa. Illan aikana otin suolatablettia, magnesiumia, join vettä ja kivenäisvettä - kaikkea. Söin suolasta ja makeaa ja otin 2x800mg buranaa. Mikään ei auttanut, migreeni otti vallan...

                   Vielä tänä aamunakin oli nahjus olo heti herättyäni ja nappasin vielä yhden 800mg buranan. Olo kuitenkin "terävöityi" sen verran, että mieli alkoi halajata jatkamaan eilen kesken jäänyttä vetoharjoitusta. Alkaessani venytteleen ja notkisteleen mittari näytti vielä +14/+15. Olo alkoi olla jo kohtuullinen. Siispä vermeet niskaan, juomaa kunnolla kehoon. Nyt en ottanut mukaan, sillä onhan se nyt 11km mentävä alle +20 kelissä ilman juomia, josta n.40min on kovempaa vaihdetta.

                   Taas meni verkka ihan jees = 2km/ @4:54, vaikka oli aamunuhjuinen olo... ja,ja,ja, taisipa olla vielä migreenin jälkeistä nuhjuisuuttakin - ja olikin. Eka tonni oli siinä määrin outo, ettei edelleenkään tuntunut ihan normaalilta askellus alkuun, mutta kyllä se sitten asettui lantion päälle syönnilleen. Sykkeet ei meinannu eka tonnissa nousta millään edes 160 kantille. Tonni oli kohtuu helpon tuntuinen, aika 3.57. Palauttelu tonni meni myös vielä ihan jees. Toinen tonni olikin sitten jo erilainen. Siinä sykkeet nousi kovinkin helposti ylös. Juoksu oli muuten ihan ok-menoa, mutta olo alkoi olla taas pehmeä. Aurinko porotti jälleen, joskaan lämpötila ei nyt ehtinyt nousta kuin +19:sta. Tosin migreeni oli tuoreena alla, joten ihmekköst tuo, jos elimistö ei oikein toimi. No, toinen tonni meni kuitenkin 3.56. Eli ajoiltaanhan nuot on tosi mukavia, vaikka juoksu ei tässä olossa tunnukaan normaalilta.

                    Toisen tonnin jälkeen olin taas siinä pisteessä, ettei sykkeet meinannu laskea, vaikka raahusti palauttavaa tonnia peräti n.5.50 verran. Elimistö oli taas omassa kiehumispisteessään. Normaalistihan minulla sykkeet laskee aika helposti tuonne 135 kantille, mutta nyt ne jäi 145 kantille, vaikka yritti korostaa matelua. Siitähän nyt sitten tietää, mitä seuraa, kun aletaan tekeen 3km vetoa, jossa eka tonni mennään 155 tehoilla. Sehän tuntui kuin reippaalta verryttelyhölkältä. Aika 4.39. No, se hyvä puoli tuossa on, että noin helpon tuntusella hölkällä menee tuota vauhtia. Toinen tonni oli sitten 160 tehoilla. Eipä paljon tilanne muuttunut. Kroppa oli jo kiehumistilassa. Toinen tonni 4.30:n, edelleen reippaan tuntuisella hölkällä jolokuteltuna. Kolmannella tonnilla menin 167 tehoilla, joka alkoi jo tuntua, että tässä mennään normaalista poikkeaavaa kyytiä. Kolmas tonni 4.11.

                  Loppuun 2km verkkaa. Mitä tästä jäi käteen? Kannattiko? En tiiä. No, jos ei mitään jälkimaininkeja tule niin kaippa tässä ainakin elimstö sai siedätystä juosta lämpimällä vähän reippaampaa hetken aikaa. Samalla tässä kyllä tuli taas se selväksi, ettei meikäläinen pysty aikaa juokseen, jos Oulussa on ees lauantaina +18 tai enempi. Onhan net onneksi luvannu vähän viilenevää - vai onko??? Kyllä jurppii, jos keli nakkelee paskaa naamalle, eikä pääse mittaan ulos tämän hetken kuntoa, joka näyttäis nyt olevan parasta, mitä mulla on ollu, johon ei nyt tietysti mitään ihmeitä vaadi, mutta kuiten-niin.

                  Huomenna on se perinteinen maratonille tähtäävä viimeistelylenkki, jonka perusteella olen aina haarukoinut oman loppuaikani 6min tarkkuudella, maratoneiden, joissa olen tullut perille asti. Täytynee ehkä huomen aamusta käyä 4-6km aivan kevyttä hölkkään, että sais näitä paskoja kropasta liikkeelle, jotta pystyis juokseen huomen illasta sopivan rennosti ja teknillisesti tyydyttävästi. Ja täytyy koittaa napata huominen harjoitus niin myöhäsellä, että on lämpötilat varmasti edes kohtuulliset. Voi näitä kelejä - muuten niin paratiisimaisia, mutta ei lenkkeilyyn, eikä työntekoon. Ai niin, iltavuoroa pukkaa.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 19.5.2013

3 kommenttia:

  1. Sulla alkaa oleen kynä hallussa! "lantiokaan ei tuntunu nousevan harjalle ollenkaan vaan läsötti ja laahasi polvissa", "keli nakkelee paskaa naamalle", "Jalat säklätti kyllä mahan alla", "mutta kyllä se sitten asettui lantion päälle syönnilleen". Aivan mahtavaa kamaa jälleen. Hyvä Cosmos!

    VastaaPoista
  2. Mie taas sanoisin, että laitat maratonilla sen sykenäytön niin piiloon ku ikinä vain voit. Jos ei malta olla kattomatta niin sitte jätät sykevyön kotiin :) Kyllä sie pärjäät ja hyvin, toivotaan tosiaan viileää keliä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista :) ... Ei sykenäkymästä ole mulle kisassa kuin hyötyä - ainakaan tähän asti ei ole ollut. Oishan se kiva kokeilla joskus jossain vaikka harjoituskisassa juosta ilman kelloakin! Tai vaikka niin, että kahtois sitten maalissa. Viime kesänä muuten tein yhen 10,5km lenkin ilman, että kahtoin kelloa. Keskisykkeen tiesin 1 pykälän päähän. :) Joten voisihan se tosiaan mennä ilman kelloakin.... Mutta pidän vielä kellon käjessä silmät siinä kiinni - välistä, heh, heh. ;)

    VastaaPoista