AJATUKSIA JUOKSUHARJOITTELUSTA Vol.2

                    Tuossa edellisessä juoksuharjoittelu blogissa, "Cosmoksen juoksuharjoittelu vinkit", kävin läpi omia ajatuksia juoksuharjoittelusta. Nyt on tarkoitus syventää aluetta, juoksuharjoittelun tuntemuksiin ja kaikenlaiseen psyykkiseen puoleen.

                    Juoksemiselle täytyy olla hyvä syy. Ja sen täytyy tulla jokaisen itsensä sisältä. Kukaan ei voi sinulle sanoa, että sinun täytyy juosta. Tai kaksi kertaa viikossa lenkkeilevälle, että alat nyt juokseen enempi. Toki voi kannustaa - ja on suositeltavaakin - mutta loppupeleissä juoksupäätöksen täytyy tulla jokaisen itsensä SISÄLTÄ.

                   Toisena on hyvä selvittää itselle miksi juoksee. Mitä tavoittelee? Hyvää oloa, nautintoa, omaa aikaa, vapautta, hiljaisuutta, ajatusten jäsentämistä, luonnon ääniä, maisemia, elämää, aggression purkamista, tuskaa, kunnon kohotusta, painon tiputusta vai jotain tiettyä tulosta jossain kisassa, tahi ihan jotain muutakin. Useat tunnistavat hakevan moniakin noista juoksun syistä ja kokevatkin niitä. Niin minäkin. Syy miksi juoksee on kuitenkin oltava, muuten harrastus jää lyhyeksi, jos homma on pakko pullaa.

                   Noilla pääsee jo pitkälle. Kuinka moni tuntee lenkillä väsymystä tai voimattomuutta, tunnetta, ettei jaksakaan niin pitkästi kuin oli ajatellut. Kenties vauhti onkin tappanut matkan? Tai olet arvioinut päivän kuntosi väärin tai jokin muu syy. Yhtä kaikki, mutta kun ei kulje, eikä huvita. Ajatteletko koskaan, tunteeko joku muukin juoksua harrastanut joskus tai useinkin niin? Aivan varmasti jokainen kokee noita tuntemuksia joskus. Sen sijaan, jos tuntemukset seuraavat sinua lähes lenkillä kuin lenkillä, on sinun hyvä istua alas, ja miettiä noita kahta ensimmäistä kohtaa. Miksi juoksen. Mikä on sen syy. Halu täytyy tulla sisältä.

                   Joskus lenkkiä voi joutua lyhentämään tai jopa keskeyttämään. Usein sitä edeltää isompi tai pienempi jaakobin paini, joka on aina yhtä tuskallinen psyykkisesti, tai ainakin usein se on sitä. Siinä voi lentää samalla kapuloita myös koko juoksuharrastuksen rattaisiin, jollei halu ja syy ole kirkkaana mielessä.

                  Minäkin tunnen monesti, etten jaksa. Varsinkin määrä viikoilla, harvoin keveillä tai normiviikoilla, enää. Alussa kylläkin. Haluan tällä tuoda pöydälle ajautksia, jotka ovat monille tabuja, asioita, joista vaietaan tarkoituksella tai tahattomasti. Joskus eteen voi hyväkuntoisellekin tulla huonompi päivä, jolloin koko touhu voi kyllästyttää jo hyvin varhain. Saati sitten aloittelijalla. Ne on hyväksyttäviä tunteita. Kaikki niitä käy läpi. Et ole yksin - kuulut joukkoon! Tervetuloa!

                 Mikäli et pyydä tai hae ulkopuolelta apua tai vinkkejä harjoitteluusi, on sinun tiedettävä itse, miksi teet minkäkin lenkin - ainakin pidemmän päälle. Jossain vaiheessa saunalenkki vitosta kiertäessäsi joudut kuitenkin itsellesi vastaamaan, miksi juoksen aina tämän, aina tähän aikaan, ja aina tällä vauhdilla? Juokset koko ajan sitä kohden, jolloin joudut vastaamaan sen itsellesi.

                Harjoittelun on kokonaisuudessaan syytä olla muutoinkin tyydyttävää ja palkitsevaa kuin vain jonkun tason tai tuloksen täyttymisen osalta. Jossain kohdassa jokainen juoksua tuloshakuisesti harrastava tulee tasolle, jossa kehitystä ei ainakaan hevin tule. Silloin olet vahvoilla, mikäli sinulla on juoksemisen syynä muitakin tekijöitä kuin tulokset ja saavutukset. Tässä kohtaa tullaan hyvin pian sen asian eteen, että täytyy osata myös katsoa taakse - arvostaa kuljettua matkaa. Mikäli ei ole kovin taitava jäsentämään matkaansa, voi miettiä vaikka ensimmäisen vuoden kuntotasoa nykyiseen. Kenties voi tehdä vaikka jäsentämisen helpottamiseksi elämyslenkin, jossa juoksee pienen matkan johonkin sellaiseen maaston kohtaan, jossa on vuodattanut paljon hikeä, jättänyt tavallaan osan itsestään. Siinä voi sitten vaikka hetken seistä tai istua, muistella matkaansa, mitä on SAANUT kulkea harrastuksena ansiosta.

                  Muutama sana ultrajuoksun psykologisista haasteista... Jatkuva tasainen harjoittelu on myös ultarjuoksijan peruskivi. Ultrajuoksuharjoittelun yksi erikoisalueista on kuitenkin ns. rypäsharjoittelu. Tällä tarkoitetaan isoa/isohkoa kilometrimäärää, joka juostaan lyhellä aikavälillaä. Esimerkkinä nyt vaikka oma alkuviikon rypäs: Ma-aamu 22,4km, Ma-ilta 8,6km... Ti-aamu: 21km... Ke-aamu: 10,4km, Ke-Ilta 19,1km... To-aamu 10,2km... Tarkkaavainen tutkija näkee jopa rytmityksen tuon tiukan taonnan seassa. Nyt sitten n.46h taukoa ja uusi rypäs.

                 Tämä on jo jonkin matkaa kulkeneen ultrajuoksijan äärirajoilla taiteilua, jossa käydään isoja jaakobin paineja, eikä vähiten psyykkisesti. Joka päivä särkee jostain, joka päivä särkee todella paljon jostain. Jonkun lenkin jälkeen jäät melkein sijoillesi hetkeksi, kuitenkin kohtuu nopeasti tietysti matkaa jatkaen. Määräviikoilla ei voi antaa periksi. Silloin sinun täytyy puristaa, eikä löysätä milliäkään ohjelmasta, jollei ole todella hyvää syytä. Ainoa syy on monta päivää kestänyt särky ja tuska samassa paikassa. Kuten sanottua, määrä -ja rypäsjaksoilla särkee varmasti joka päivä jostain, ja paljonkin, mutta tervettä siinä on se, että särkyjen paikka vaihtuu lähes alinomaan. Niin kauan se on tervettä, minun mielestä.

                   Luen jonkun verran kolleegojen blogeja... ja nyt tarkoitan ultrajuoksua, en ammattialaani, hoitoalaa. Muiden juoksijoiden blogeista saa monesti mausteita/ärsykkeitä omaan ajatteluun. Toisinaan jonkun kirjoitus vahvistaa omia ajatuksia, isossa kuvassa ajateltuna (ei välttämättä pilkulleen). Tässä erinomainen yhdestä sellaisesta kirjoituksesta. Jotkut kirjoittavat juoksun lisäksi myös erittäin rikkaasti elämän siihen nidoten. Erinomaisen puhutteleva blogikirjoitus tässä. Ultrajuoksijat ovat kaikesta päätelleen kulkeneet ja taivaltaneet. Ovat juosseet joutuakseen vastaamaan itselleen. Ovat löytäneet vastauksia, ovat oppineet tuntemaan paremmin itsensä, joka on helpottanut meidän monen elämää - antanut siihen valtavasti rikkautta.

                  Antakaa juoksun puhutella... Juoskaa, juoksu puhuttelee kyllä - ennen pitkää. -Onni Vähäaho-

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 11.7.2013