ISTUN OKSALLA

                  Istun siellä aika usein, noin kuvainnollisesti. Katson sieltä ennen kaikkea eniten omaa toimintaani. Olen aika itsekriittinen. Seuraan kriittisesti myös ympäristöä, mutta samalla arvostaen. Minulla on nyt TAAS todella paljon asiaa. Katsotaan, miten paljon ehdin niitä tähän ammentaa kirjainjonoksi. Olen "tuliperseenallatyyppi". Yleensä, mennessäni esim. kylään, mieleni on jo pois lähdössä avattuani oven. Silti harrastan ajoittain myös TODELLISTA pysähtymistä. Lähes poikkeuksetta pysähdyn mm. miettiessäni, miten alan kuljettamaan blogitekstiäni. Miten aloitan. Mitä haluan kertoa, mihin sävyyn, miten syvältä - vaiko vain pinnalta.

                  Olen oksalla istuessani funtsinut paljon meitä ultrajuoksijoita. Varsinkin olen katsonut, miltä itse OLETAN näyttäväni, kuulostavani kirjoituksillani. Onko joku yllättynyt, että olen näin filosofinen? Kuulkaas, olen todella. Arvioin paljon monia asioita, enkä vähiten omia toimiani - päinvastoin. Arvioin seuraavassa sitä miltä näytän teidän lukijoiden mielissä sovittaen sen todellisuuteen. Ööö, tä - kysyy moni(ko)?

                  Lukija saa todennäköisesti minusta kirjoituksieni kautta ristiriitaisen kuvan. Määrätietoisuus ja KORKEA itseluottamus, itsetuntemuksen tuominen tekstiin saattaa tuoda jopa "kusta päässä" -fiiliksen lukijoille, jollei lukija muutoin tunne kirjoittajaa. Voitanee puhua tuttavallisesti myös "jästipäästä". :) Toisaalta (toivottavasti) teksteistä kuvastuu myös nöyryys ja lämminsydämisyys. Vaatimattomuuskin, ainakin sitä tunnen, koska tiedän, missä vaiheessa olen matkallani = "eihän tässä nyt ole vielä mitään erikoista". Minulla on tietysti perustelu siihen, miksi näytän(näytämme?) monisäikeisiltä persoonilta: Ultrajuoksuharjoittelu opettaa itsetuntemusta, jos vain pitää mielen avarana. Ultrajuoksuharjoittelu rikastuttaa, opettaa arvostamaan yksinkertaisia asioita. Ultrajuoksuharjoittelu synnyttää positiivisuutta isoissa erissä, koska ultrajuoksijat juoksevat paljon ja aina kun juokset paljon olet positiivisempi kuin juoksemalla vähemmän.

                   Kun opit tuntemaan ultrajuoksuharjoittelun avulla itseäsi, rajojasi, elintoimintojasi jne. kasvattavat ne itseluottamusta, joka voi joillakin muuttua määrätietoisuudeksi. Samalla opit tietämään ja tuntemaan oman rajallisuuden, joka pitää mielen nöyränä ja avarana. Se ruokkii mm. lämminsydämisyyttä. Tämä on minun kuva itsestäni. Itsetuntemusta. Meniköhän miten paljon metsään?

                  Puhuin tuossa, että oppii elintoiminnoista. Tietysti siihen auttaa tietopohja ammattini kautta ihmiskehon toiminnasta. Ei tuolla sisällä hirviästi enää mitään yllättävää tapahdu. Tuota voi olla vähän vaikea avata maalikolle. Asiat sisällämme eivät ole yksioikoisia, mutta niillä on yhteys, jos niitä oppii tunnistamaan. Monesti poissulkemisen kautta. Olen aina ollut kiinnostunut tilastoista, joka on ruokkinut numeroiden tulkitsemisen kautta omaa kehityksen arviointia. USKON tietäväni mihin asti voin päästä. USKON tietäväni mihin voin esim. nyt kyetä nousseen kuntoni myötä. Jos nyt jotain konkreettista tarkoitan niin pystyisin nyt juoksemaan esim. helposti 100km alle 9h30min. Kunto on radikaalisti kovempi kuin kesäkuun puolivälissä. Kesäkuun PK2 on minulle aika lähellä PK1:stä tällä hetkellä vauhdillisesti, vaikka elän ja olelen keskellä KIIMAISTA harjoittelurupeamaa. Samalla olen kuitenkin nöyrä tässä tilanteessa. Nyt on KAIKKEIN TÄRKEINTÄ pysyä terveenä ja ehjänä.

                  Seuraan rasitustasojani. Varmistan näin kovilla rupeamilla, että olen valmis seuraavaan harjoitukseen. Tiedän milloin kehoni on valmis ottamaan vastaan seuraavan annoksen ruhooni. Leposyke on yksi hyvä mittari. Myös sykkeet harjoituksissa kertovat missä tilassa olen. Aina on oltava selvillä missä mennään, kun harjoitellaan paljon. On myöhäistä laskea housut, jos tavarat ovat jo siellä. Sen varaan ei saa jättää, että joutuu housun pesulle. On PYRITTÄVÄ elämään niin, että olet sinut sen kanssa, mitä tapahtuu.

                  Juoksin tällä viikolla 184,8km. Olisin voinut juosta paljon enemmänkin. Tuo tuntui kuitenkin nyt sopivalta määrältä. Minun ideologiassani on tärkeintä harjoitella niin, että se palvelee VAIN sitä välietappia, johon olet menossa. Olisin voinut juosta vaikka 240km, mutta en usko, että siinä olisi ollut mitään järkeä. Kaikkein vaarallisinta on juosta näyttääkseen, kuten PASIKIN tänään totesi omassa blogissaan. On juostava VAIN niin, että se palvelee OMIA päämääriäsi. Esim. minulla ja Pasilla on TÄLLÄ HETKELLÄ erilaiset päämäärät, ja myös harjoittelumme on erilaista. Molemmat kuitenkin tapaa tuolta oksalta istumasta, aika useinkin. Se vain vaatii sen, oppia katsomaan ennen kaikkea omaa toimintaa mahdollisimman objektiivisesti.

                   Mitä sitten vaaditaan, kun aviomies, perheenisä, 3-vuorotyöläinen juoksee viikossa 184,8km? Mikä on kokonaisrasitus? Monelle tuo on pelkkä numero. Joku sanoo mmmm... ymmärtämättä sen isommin mitä se on... joku sano OHO, aivan greisiä! jne. Mutta kuinka moni oikiasti tietää mitä tuo vaatii? Ehkä voisin vähän kuvata viikkoani:

Maanantai: Oikiastaan kokonaisrasitusta mitattaessa se alkoi jo sunnuntaista, jolloin minulla oli iltavuoro. Maanantaina heti su-illan jälkeen aamuvuoro. Lenkit: Aamu (ennen töitä) 10,2km, Ilta: 34,7km. Eli ilta-aamuvuoro + juoksua 44,9km. Tietysti muut kotityöt päälle. Pesueen päiden silittelyjä yms.

Tiistai: Aamuvuoro. Ennen töitä 8,9km.

Keskiviikko: Vapaapäivä. Vaimon vapaapäivä. Eli lähdin siksi jo klo.7 aamulenkille metsäisiä polkuja, jylhiä maastoja kohden. Juoksua 23,0km.

Torstai: Aamuvuoro. Hieronta. Tytön käyttäminen sisulisissä. Päivä kesti klo.20.30 asti. Kotitöitä.

Perjantai: Aamuvuoro. Päiväunet. Kaupassa käyntiä. Ilta klo.20 -> Yön kutsu yöjuoksu 50,0km/7h14min.

Lauantai: 5h unta. Kaupassa käyntiä. Kotitöitä. Ruanlaittoa, kuten joka päivä. Illalla 8km vauhtileikittelyä. Venyttelyä lähes joka päivä 30-60min. On hankala ajatella, ettei huolehtisi työkapuloiden jatkuvasta, päivittäisestä huollosta, elastisuudesta, ravistelusta yms. jos haluaa olla AINA 100% valmis, kun laitat taas uudestaan lenkkarit jalkaan.

Sunnuntai: klo.6 ylös. Aamupala. Keittiön raivausta. Ultraharjoitukseen valmistelua. Juomien tekoja + merkkausta. Ruanlaittoa. Klo.10-> 50,0km.


                  Avaako tuo, mitä se vaatii, kun tässä elämäntilanteessa vedetään tuollaista määrää? Miksi? Muutamasta mielestäni hyvästä syystä. A) Tunnen itseni paremmin voivaksi, kun juoksen, B) Haluan nähdä rajani, nähdä lisää mitä juoksu minulle antaa, C) En tiedä tietääkö tätä vielä aivan täysin kukaan... haluan olla jossain vaiheessa 24h MM-kisoissa Suomen maajoukkueessa. Se vaatii aika kovaa tulosta. Olen valmis menemään sitä kohti. Ja USKON, että pääsen sinne asti. Tiedän mitä se vaatii. Sen asian kanssa ei voi kiirehtiä, mutta menen kaiken aikaa oikeaan suuntaan, sitä kohden. Tämä on taas näitä itseluottamus juttuja, jotka ammentuu yksinkertaisesti kombinaatiosta: ultrajuoksuharjoittelu -> tulkinta -> itsetuntemus -> itseluottamus -> määrätietoisuus.

                 Olen pohtinut jonkun verran ensi vuotta. Todennäköisesti menen vuoden 2014 UNDER THE LINE -teemalla. Tämä tarkoittaa käytännössä, että menen kenties kaikki tai osan kisoista "Under the Line" -periaatteella. Eli juoksen esim. puolimaratonin niin, että menen niin kauan alle 4min kilsoja, kun menee, ja loput hölkkään alle 5min kilsoja. Tämä ei tarkoita, että lähden aina päätöntä vauhtia. Voin juosta esim. maratonin under 5min -periaatteella. Yksi ISO tavoite ensi vuodelle on 9 tunnin alittaminen 100km:lla. Juoksen ensi vuonna todennäköisesti kisat siten, että toukokuun alussa taas pidisjärvipiikin (puolimaraton) ja kesäkuun alussa Suomi-juoksussa 100km. Alkusyksystä sitten maratonin ja kenties vielä myöhemmin syksyllä toisen 100km kisan. Eli todennäköisesti keskityn ensi vuonna enempi lyhemmille matkoille, kun tänä vuonna on pääfocus 24h -kisassa. Kesän 2014 käytän selvästi viime vuosia poikkeavasti nopeus -ja vauhtikestävyyttä enempi viljellen. Toki pitkiäkin heittelen, olenhan ultrajuoksija, mutta haluan venyttää vauhtireservejä, koska se helpottaa myös kevyttehoista juoksua.

                 Lopuksi. Testasin tänään siis ääriolosuhteissa (helle = ääriolosuhde minun elimistölle) nesteiden ja energioiden toimivuutta, juoksemalla 50km @6:06. Kylmälaukussa oli uusia juomia, uusia suuhunpantavia. Vatsa kesti hyvin kaikki uudet eväät, vaikka olin varautunut wc-paperirullalla, jos käy pian näin...

                 Onneksi ei käynyt. 5h5min aikana alas meni: 750ml matalahappoista vichy vettä, 750ml mustikkasoppaa, 500ml tummaa alkoholitonta olutta, 500ml maxim urh.juomaa, 250ml lihalientä, 250ml kahvia. 3 nakkia, 2xmister choc patukkaa, 4palaa suklaata, kaurakeksi, yksi korvapuusti, 9 sipsiä, 2cm kääretorttua, puoli banaania. Eli 3,0litraa juomaa = 0,6litraa/h. Energiaa upposi n.300kcal/h ihan helposti. Tumma olut on kyllä tosiaan liian tuhti juoksun lomassa nautittavaksi. Vaihdetaan se vaaleaan, ja hieman harvemmalle rekfensille nautittavaksi.

                Itse harjoitus ei kunnosta antanut haluamiani vastauksia tällä kertaa, koska helle sekoittaa elmistöni, kuumentaa sen aggressiivisesti. Tosin olen saanut paljon vastauksia muista harjoituksista, joten ei tuo nyt haittaa, vaikkei joka reenistä muodostu isompia kuvia. Vaikkakin näitä 5h harjoituksia ei ole paljon, joten sillä tavalla olisi toivonut hieman normaalimpaa säätä. Syyskuun lopussa, kun tuskin on Vierumäellä +26. Mutta tämä on tosiaan isossa kuvassa vain pieni detalji, josta ei sen enempää.

                  Mukavasti ultraharjoitus oli aktivoinut väkeä liikkeelle. Kaksi kävi kanssani juoksemassa. Kaksi kävi pyöräilemässä seurana, joista Jani peräti +3h!!! Huikea apua tuo Jani. Lisäksi pari kävi kurkkaamassa kävelten, miten tämä harjoitus etenee. Kiitos!

                  Terveyttä ja lenkkeilyintoa kaikille! Ja kiitos kaikille kavereille seurasta, tuesta ja kommenteista! Yhteisömme ruokkii positiivisuutta, jonka avulla jaksamme paremmin kokonaisvaltaisesti!

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 28.7.2013