LUISTELUTYYLI -AJATTELU

             Maailma menee eteenpäin - haluttiin sitä tai ei. Ihmiset tulee tutkitustikin ajan jäljessä. Muutokset tapahtuvat usein kymmenen vuoden viiveellä. Tuo johtunee siitä, että halutaan pitää vanhoista, tutuista asioista kiinni ja pelätään uuden oppimista, muuttumista ajan mukana. Jokainen sukupolvi syntyy erilaiseen maailmaan. Oma sukupolveni syntyi maailmaan, jossa Kekkonen oli presidentti, hiihtotyylinä oli perinteinen ja useiden talojen sisällä oli kasvatusvälineenä koivuniemen herra, jopa remmistäkin puhuttiin.

            Tänä päivänä noista ei toimi kuin perinteinen hiihto - onneksi. Luistelutyyli on tosin suositumpaa ja ajattelupuolella jopa suotavampaa. Antaa ajatuksille tilaa liikkua laidasta laitaan. Suoraviivaisella, näin on aina tehty, ajattelulla ei kehity itse eikä ympärillä olevat. Kokeilemalla erilaisia tyylejä elämässään eri osa-alueilla voi yllättyä iloisesti. Keskustelujen päätteeksi voi vaihtaa "katellaan ja palaillaan" heiton sijasta, vaikka "mukavaa päivänjatkoa" tai muuta erilaista.

            Yksi lempivertauksistani on ihmisen vertaaminen eläimiin. Eläimien puolelta olemme olleet pitkään aika lähellä gnu-härkiä. Menimme pitkään samoja valmiita teitä, samaa rataa, näkemättä metsää puilta. Nyt olemme viime vuosina kehittyneet näkemään metsän ja ennen kaikkea löytämään luonnon - ja osittain jopa siitä välittämisen. Jälkimmäisessä olisi vielä kehitettävää. Nyt olisi luistelupotku tarpeen - puhtaaseen suuntaan. Luonto palauttaa ja täyttää tankit henkisesti että fyysisesti.

            Suomessa ollaan tunnetusti osaamisen puolella hyvin kartalla maailman eteenpäin menossa. Suomalainen osaaminen tunnustetaan globaalisti ja maassamme on monen alan guruja. Sen sijaan kestävyysurheilussa on saatettu jäädä liian pitkäksi aikaa samoille raiteille. On tehty pitkään tietyt asiat vain siksi, kun on aina niin tehty. Missä on luistelu-ajattelu? Teho, nopeus ja voimaharjoittelu on tällä hetkellä se millä tehdään ero pistesijoilta mitalisijoille. Enää ei ole välttämättä tämän päivän juttu heittää seinälle slaidia, jossa ykkösjuttuna on 80% aerobista harjoittelua.

            Edellisen kappaleen jatkoksi en malta olla ottamatta kantaa keskusteluun pitkän lenkin maksimitasta. Jari Isometsä piti kestävyysurheilu sivustolla järkevänä maksimittana kahta-ja-puoltatuntia. Ja voihan se tosiaan ollakin juurikin niin hiihto - ja kestävyysjuoksu puolella. Ultrajuoksussa onkin sitten jo vaikeampi määritellä järkevää maksimimittaa. Jos kohta voidaan toki luistelutyyli -ajattelulla avata tarvittaessa koko ultrajuoksulajin (onhan se oma lajinsa kuitenkin) olemassa olon järkevyyttä. Kontekstina kuitenkin se, että Jari Isometsän kilpailusuoritukset kesti maksimissaan reilu kaksi tuntia, kun minulla viimeisimmässä kisassa kesti juosta soisia polkuja pitkin vajaa kaksikymmentäyhdeksän tuntia putkeen, nukkumatta.

            Voisikohan Nivalassa olla mahdollisuuksia nähdä vieläkin paremmin useamman vuoden päähän? Pidän nykyistä nivalalaista tahtotilaa uudistua hyvänä, mutta missä on kevyenliikenteen verkostot? Esimerkiksi liikuntapyhättö Pyssymäkeen. Samalla yhdistyisi tulevaisuuteen vastaamisen lisäksi turvallisuus, liikuntaan innostaminen ja liikenneverkostojen ajanmukaistaminen.


Onni Vähäaho, Nivalassa 23.4.2020

KUNINKUUSMATKA - MARATON

          Maraton, eli maratonjuoksu on 42,195km mittainen kestävyysjuoksumatka. Maraton on ollut kesäolympialaisten ohjelmassa ensimmäisistä kisoista 1896 alkaen. Juoksumatkan pituus ja nimi perustuvat kreikkalaiseen taruun, jossa sotilas Feidippides juoksi Marathonin kylästä Ateenaan noin 40 kilometrin matkan ilmoittamaan persialaisten lyömisestä Marathonin taistelussa. Joidenkin tarujen mukaan viestin tuonut taistelija kuoli viestin tuomisen jälkeen. Kyseessä on siis jopa ritarillinen matka, jota on pitkään pidetty kuninkuusmatkana.

         -"Maratonharjoittelun pituudeksi suositellaan kuntoilua jo harrastaneelle puolta vuotta ja aloittelijalle vähintään vuotta. Tärkeintä harjoittelussa ovat kestävyysominaisuudet, juoksutaito, harjoittelun ja levon rytmitys sekä ravitsemus (wikipedia)". Kuulostaa liki mahdottomalta ja jopa ahdistavalta tuota lukiessani. Kunnoitan myyttiä, mutta en osaa tuota pitää noin mahdottomana. Silti yritän ymmärtää, että kyseessä on pitkä ja raskas matka.

          Juoksin viime vuoden elokuussa Nivalan Pyssymäki Extreme Polkujuoksussa Iso-Sydänmaan vaellusreittiä pitkin 171 kilometriä putkeen. Aikaa meni tarkalleen 28 tuntia ja 41 minuuttia. Voitin kilpailun. Pääasia oli kuitenkin kuljettu matka elämyksenä ja maaliin pääsy oli saavutus, ei voitto, vaikka kyllä sekin kelpasi. On kuitenkin lienee selvää, ettei minulle maratonin juokseminen voi tuntua kovin erikoiselta. Silti olen koittanut pitää kunnoitukseni tuota matkaa ja etenkin sen läpipääsemistä kohtaan.

         Juoksin tuon viime elokuun kisan jälkeen eilen kahdeksannen vähintään maratonin mittaisen harjoituslenkkini. Eli teen noita maratonin mittaisia lenkkejä näköjään keskimäärin kerran kuussa. Eilen juoksin aika tarkalleen "vain" maratonin mittaisen lenkin, kun kello näytti 42,23 kilometriä. Mukailin turvavälejä kunnoittaen kahden kaverin kanssa 1980-luvun Nivala maratonin reittiä. Aikaa kului 3 tuntia 49 minuuttia. Muisteltiin siinä miten aikanaan kesti monta vuotta päästä ylipäänsä maraton alle neljään tuntiin. Nyt se meni 25:n peräkkäisen liikuntapäivä putken päätteeksi. Kannoin lisäksi kaikki juomat ja eväät repussa itse lähdöstä maaliin. Ja kieli pysyi suussa, ei vyön alla, eli kevyesti hölköteltiin.

         Olin jo ennen eilistä maratonia päättänyt pitää tänään lepopäivän. Olin juossut 25 päivän aikana liki 500 kilometriä ja kiivennyt noin 6000 nousumetriä. Lihaksissa eilinen maraton ei tunnu juuri aikaisempien päivien lenkkejä kummoisemmalta, mutta välillä on hyvä todistaa osaavansa myös levätä. Raskaimpina pidän omista lenkeistäni niitä, joissa kerään lenkin aikana vähintään 1000 nousumetriä. Juoksen usein kotoani paikalliselle Taunonmäelle (Dan Hill) seitsemän kilometrin matkan ja kiipeän mäen noin 44 kertaa ylös ja alas. Sitten juoksen takaisin kotiin. Matkaa tulee siirtymineen noin puolimaratonin (21,1 kilometrin) verran ja nousumetrejä vähintään 1000. Tuo harjoitus on mielestäni paljon vaativampi kuin juosta kevyellä otteella maraton repun kanssa.

          Vuonna 2007 jaksoin juosta putkeen vain yksi ja puoli paalunväliä. Mikään ei ole siis mahdotonta. Vain jokaisen oma ajatus voi olla esteenä mille tahansa unelmalle. Kannustan liikkumaan ja laittamaan vaikka maraton tavoitteeksi tai Pyssymäen polkujuoksut. Maraton mittaisen matkan saavuttamiseen voi mennä vuosi tai pari, mutta pystyt siihen. Maraton on kuninkuusmatka. Minäkin olen juossut sen joskus (v.2009) ensimmäistä kertaa. Sitä ei unohda koskaan. Voin vakuuttaa, että se tuntuu kuninkuusmatkalta. Iloa, uskoa, toivoa ja rakkautta poikkeusaikaan!

            Ensimmäistä kertaa neljän tunnin alitus vuonna 2012, Toholampi 
            (Oma valokuva-albumi)


Ultrapolkujuoksuharrastaja, Onni Vähäaho

TUHAT

                          MATTOMÄKIHAASTE 22.2 - 31.3.2020 ->>>


Tämä on tuhannes blogipäivitys. Tuhat on esiintynyt myös lukuna harrastuksessani. 1000 nousumetriä on tullut tutuksi. Taitaa olla kutakuinkin 21 nousutonnia tälle vuodelle kasassa. Satatonniahan on se vuositavoite. Jos terveyttä riitää on aika turha sivulause tavoitteista puhuttaessa, sillä jokaisen tavoitteen täyttyminen vaatii terveyttä. Se on välttämätön. Ei kukaan ilman juomista tai syömistä sataa mailiakaan juokse.

Joskus, etenkin harrastuksen alussa, tuli vedettyä monesti tuhannen metrin vetoja. Nykyään harvemmin. Haaveilen ehkä enemmän 500 metrin vedoista ja sitten aivan lyhyistä mäkivedoista. Vastapainona 40-60 minuuttia vauhtikestävyyttä nousevalla teholla. "Tuhatta lasissa".

Joskus laskin myös vuositasolla enimmäkseen tuleeko viisi tuhatta kilometriä täyteen. Nyt on aivan sama mitä tulee. Pääjuttu on nauttia liikkumisesta ja sen antamasta hyvästä olosta, joka voi joskus olla jopa pahaa, mutta sekin lopulta hyvää - jälkikäteen. 600 sataa tuntia näyn pitävän tavoitteena. Voi jäädä allekkin, vaikka viime vuonna meni yli 700 tunnin. Katsotaan, mutta satatuhatta nousumetriä. Se tulee kyllä.

Hyvä läskipyörä maksaa tuhat tai kaksi, miksei enemmänkin - euroa. Köyhänä miehenä joutuu liikaa haaveileen. Kaikkea ei ole vara ostaa. Läskipyörästä olen toki jo puolet hankkinut. Enää tarvin vain sen pyörän niin minulla on läskipyörä.

Kaksi viikkoa sitten makoilin vielä kohtuu heikkovoimaisena kotona ymmälläni mikä minua vaivaa. Historiaan jäi vain kysymysmerkki, sillä kolme päivää heikotuksen jälkeen oloni oli jo täysin normaali. Lääketiede on pääasiassa poissulkevaa, ei syyn selvittävää. Tätä ei usein maallikot muista/ymmärrä. Nyt minulla on takana jo paljon treeniä ja kaksi erittäin kovaa treeniä, jotka ovat sujuneet jopa enemmin erinomaisesti kuin ok tasolla. Ei mitään heikkoa. Kyseessä oli mitä ilmeisimmin jokin tilapäinen häiriö, sillä mikäli jotain olisi vialla, olisi se jo noussut esiin, sillä sen verran kovaa on tässä viime päivinä menty.

Juoksin eilen Haapavedellä 10km testijuoksun Kirkonmäessä. Kyllä, vauhtikestävyysharjoitukset on minulle samalla testijuoksuja. Niissä selviää lihasten ja kropan tila. 10km mäessä on kova testi. Tuossa peräti 310 nousumetriä. Aika 50:14. Keskisyke 152. Juoksu onnistu hyvin. Vauhti oli liki kaiken aikaa tasainen ja syke nousi juuri sopivasti ja laski aina noin 10 pykälää alamäessä. Tänä vuonna molemmat mäkikympin testit on menneet aivan nappiin. Sitä on ilmeisesti alkanut aika hyvin tunteen mikä itselle sopii.

Vielä loppuun yksi tuhat juttu. Kävin NHL:n runkosarjan top 2000 tilaston kaikkien pelaajien tiedot ja tarinat läpi. Iso urakka. Aloitin 17.9.2019 sain homman valmiiksi eilen, eli 6.3.2020. Eli liki puoli vuotta. Samana päivänä, kun sain kaikki pelaajat käytyä läpi kuoli koko NHL-historian eniten Stanley Cup voittoja pelaajana voittanut pelaaja. Henri "The Pocket Rocket" Richard kuoli 84-vuoden ikäisenä. Vain 170 senttimetrinen pelaajasuuruus voitti urallaan huikeat 11 Stanley Cupia ja saalisti pelkästään runkosarjassa yli tuhat (1046) pistettä. HR sairastui v.2015 Alzheimerin tautiin, jonka etenemiseen hän myös kuoli.

The Pocket Rocketin muistolle

 

Ps. Muistakaa nauttia liikunnasta Ja positiivisuus ennen kaikkea. Liikaa näkee negatiivisuutta. Paras keino siihen on yrittää ymmärtää ja arvostaa kuin etsiä niiden vastakohtia.

Onni Vähäaho, Nivalassa 7.3.2020

KESTÄVYYS - PITKÄ JUOKSU

            MATTOMÄKIHAASTE VOIMASSA 31.3.2020 SAAKKA->>>


         Lähes poikkeuksetta paljon treenaavat ajattelevat uskomattoman paljon erilaisia asioita. Omasta ja toisten treenauksesta. Kuulin tässä äskettäin, että minun jalkojen sietokykyä ihmeteltiin. Ja miten voin lähes tilanteessa kuin tilanteessa kyetä siihen 5:30min/km -vauhtiin liki samoilla sykkeillä. Oli sitten verttitonni alla tai jotain muuta palautumista tarvivaa. Kyse on siitä, mihin olen jalkojani treenannut. Pitkä juoksu on minun juttu. Kun moni lopettaa, on tarkoitukseni jatkaa. Ehkä aloittaminen olisi terminä liioittelua.

         Kestävyys on paljon oivaltamista ja rajojen siirtämistä. Jalkoja on opetettava kestämään. Valitettavasti se tarkoittaa myös paljon tuskaa, kipua ja epämieluisia askelia. Vedä jalat lihasaroiksi ja jatka treenaamista, mutta älä tee tuhoja. Se vaatii itsetuntemusta - ja kun sitä ei aluksi ole niin opettelun kautta. Hyvä nyrkkisääntö on, että lähde liikkeelle lihasaroilla jaloilla, ja vertaa seuraavana päivänä menitkö eteen vai taaksepäin. Jos taaksepäin, älä juokse. Hiihdä, pyöräile tai kävele, mutta jos kestää juosta niin juokse, mutta älä riko lihaksia. Muista, että lihasarat lihakset ei ole aamulla koskaan hyvät. Tee vertailu vasta päivän päälle.

         Yllä oleva ei ole aivan noinkaan yksinkertaista ja saattaa vaatia pitkänkin ajan ennen kuin oppii itsensä. Toinen asia on vetää itsensä sippiin ja nousta siitä jo juoksukykyiseksi jopa neljän tunnin sisään. Opi vetään treeneissä naamat ja pumppaan itseesi sen jälkeen nestettä ja energiaa, sekä viedä itsesi esim. palauttavalle 10 kilsan hölkkä/kävelylle neljä-viisi tuntia edellisen treenin päättymisen jälkeen. Se valmistaa sinua toipua pitkissä ultrissa energia ja nestekuopista. Samalla opit miten syvälle voit itsesi vetää mistä vielä nouset. Tämä on myös voimavara ultrilla.

         Jos ei puhuta ihan Suomen mittapuulla Eskelisistä, Itkosista, Nokelaisita tai Simpasista niin väitän, että sadan mailin polku-ultrissa tärkein kyky on säilyttää perusvauhti. Eikä sen tarvi olla mitään jäätävää. Mielestäni yli kolmen tunnin maratoonareista Mika Leppälä ja Tommi Yli-Maunula ovat yhdet parhaista esimerkeistä miten varsin kohtuullisilla vauhtivaroilla voi löytää itsensä top 10 sakista. Kyky pitää itsensä juoksukykyisenä kantaa pitkälle. Pojilla on komiat reput, mutta pidäppä ne silmällä, kun äijjät painaa kutosta vielä 15 tunnin jälkeenkin poluilla. Kyllä ne herkästi katoaa horisonttiin.

         Muista treeneissä vaihtelevuus. Ihan diiseliksi ei kannata itseään harjottaa, sillä sellaiseksi tahtoo tulla näissä pitkissä muutoinkin. Rohkaisen vetään 1-2 viikon välein nupit kaakkoon ja mielellään jotain 200-500m mäkivetoja 15% kulmalla esimerkiksi. Mäkeä kannattaa muutenkin tehdä aika vaihdellen, vaikka esim. MÄKIMATTOHAASTEen tyyliset maksimi testit on laillansa hyviä, mutta ne myös hieman purkaa. On herkkää saada se hyödyksi.

         Mäkitehoreenit uppoaa parhaiten, kun teet ne tarpeeksi palautuneena. Eli kaksi kevyttä päivää alle ja jotta ne uppoaa parhaiten niin vielä kaksi kevyttä päälle. Muistelen Tero Ruokolaisen näin joskus jutustelleen ja se kuulosti hyvältä perusteluineen.

        Jos haluat kehittyä sadan mailin polkujuoksukisoihin niin yksi hyvä speciaali treeni on tällainen. 45-60 minsaa hölkkää kohtuu tasaisella tai hieman mäkisellä reitillä. Noin pari tuntia mäkeä (1:45-2:15h) ja lopuksi sama kuin aluksi, eli 45-60min hölkkää kohtuu tasaisella. Eli joku 1000-1500m nousua ja alle sekä päälle tasasta. Oppii lihakset toimimaan pitkässä myllyssä paremmin. Eli näissä maisemissa esim. hölkäten kylältä Dan Hill´lle ja siellä tonni nousua ja takas.

        Yksi tärkeimmistä asioista, joka pitää muistaa kestävyysurheilusta puhuttaessa on, että pidä kuva isona. Mikään ei tapahdu hetkessä, eikä etenkään tällä viikolla. Jos lihas ei ota vastaan niin älä vedä väkisellä, jos menet väärään suuntaan. Joo, totuttaa ja opettaa pitää lihasta, mutta kehittäviä treenejä ei vedetä lihasvaurioisilla lihaksilla (lue lihasaroilla). Kiire pilaa usein monta hyvää juttua. Maltti on valttia, vaikka välillä vejetään niin, että soijjaa pukkaa joka tuutista.      

        LOPUKSI

        Itse tykkään seurata ja imeä uusia ideoita. Minusta Extremepäiväkirja on hyvä uusi sarja TV5:lla. Siinä on mm. Juha Jumisko ja Lotta Hintsa. Jumisko onkin tuttu näissä hommissa, mutta toi Lotta Hintsan treeni kyllä oli yllätys ja vakuutti. Kovaa treeniä ja sainpa tuosta heti ideaa omaankin treeniin.


Onni Vähäaho, Nivalassa 2.3.2020
        

TAVOITE MIELESSÄ

          Laitoin tälle vuodelle 2020 kahdeksan erilaista tavoitetta ns. "seimipäivänä", 25.12.2019. Ja edelleen määrittelin, että vuosi olisi onnistunut mikäli noista kuusi saavuttaisin. Siellä on taas ollut Joulunaikaan konvehtirasia kädessä kova luotto tulevaan. Alkutavoite ja lähtökohta tietysti täytyy olla, että säilyttää pulssin koko vuoden. Loppu on enempi ja vähempi rekvisiittaa, vaikka ei se pelkkä pulssikaan aina riitä. Elämä on kovaa joillakin. Olen nähnyt liian paljon. Työ.

         Yhden tavoitteen olen jo saavuttanut ja nyt on toinen vahvasti mielen päällä. Se on juosta Iisalmesta Koljonvirran patsaalta Nivalaan Tillaripatsaalle noin 128-129km matka alle 14 tuntiin. Kuusi vuotta sitten juoksin tuon saman matkan aikaan 14:48:30. Eli tarkoitus ei ole ottaa tuosta pois lusikalla vaan kauhalla. Kokeillaan. Kunnioitus tuota matkaa kohtaan on muistissa.

        Viime vuosina on paljon ollut pramilla naisten kauneuskohteet. Yksi trendi on ollut Kim Kardashianin luoma pakara ihanne. Eli muhkea ja muodokas perse suomeksi. Tosin tämähän on todellisuudessa erittäin paljon vanhempi juttu, sillä Kim Karhdashianin ollessa vasta  11-vuoden lauloi jo Eppu Normaali (v.1991) aikovansa; "pakaroista näistä tehdään niin isot että silmät tippuu naisten päistä". Että sori vaan Kim.

         Törmäsin vasta Jaakko Tepon mainioisiin Stand Up juttuihin. Kanattaa katella YouTubesta. Jospa jätän niitä tässä kertomatta niin säilyy teilläkin jännitys. Huomaan itsekin tässä olleeni tarkkaavaisempi noiden sääennusteiden kanssa. Iisalmi-Nivala juoksu alkaa olemaan mielessä. Ja miksipä ei, eihän siihen ole aikaa kuin reilu viikko, jos se toteutuu. Oikeastaan sää ratkaisee kaiken. Teiden pientareet on jo riittävän paljaat, mutta sää voi olla tähän aikaan vuodesta joko puoltava tai tyrmäävä. Ihan ei räntäsateessa ja vastatuulessa viitsi lähteä tuota matkaa työstään.

         Noin 14 tunnin juoksu vaatii talvella muutenkin hyvää voimien jakoa. Kylmä tulee nopeasti, jos liikaa hidastuu. Tietysti voi ottaa huoltoautoihin vähän kuivaa vaatetta varalle - ja varmaan otankin - mutta silti. Viimeksi kuusi vuotta sitten minulle iski aika nopeasti kuumehorkka ton jälkeen. Kova rasti, mutta siksi niin kiinnostava. Kyllä ultrajuoksu on omalla tavallaan kiehtovaa.

         Huoltoväki minulla on jo hyvällä mallilla. Tänään ekaa kertaa pysähdyin keittiössä kalenterin kohdalla vähän ja katsoin miten lähellä se 1.maaliskuuta onkaan. Huomasin miettiväni, että pitää vähän verttitonneja alkaa rajottaa lähempänä starttia. Tämän viikon perjantaina vielä vedetään nupit kaakossa verttitonnia, mutta ei välttämättä enää sen jälkeen... tai korkeintaan kerran (hah,hah...). Tämä on tätä minun rentoa hommaa. Ei minua paljoa nykyään tunnu hetkauttavan mikään. Olen löytänyt elämääni sopivan rennon otteen. Tasajalkaa hyppiviä on ihan tarpeeksi.

         Päivä on kivasti pidentynyt ja olen ollut hieman onnekaskin pysyessäni edelleen terveenä. Kohta kolme vuotta yhdellä parin päivän flunssalla. Siinä kaikki. Myös vammat. Oon jopa vähän yllättynyt miten ei ole mistään napsahtanu. Onhan tämä minunki homma kaikkea muuta kuin siloteltua menoa. Tammikuussa tuli tosin jostakin syystä peräti kuusi lepopäivää. En oikein tiedä miten se niin meni. Piti muutamaan kertaan tarkistaa, kun ihmettelin miten tammikuussa tuli niin vähän liikuntatunteja. Helmikuussa oon sitten mennytkin tähän asti vain yhdellä lepopäivällä. On ollu vähän niin kuin paahdin punasella koko ajan.

         Esim. sunnuntaina vedin ennätyksen 10% kulmalla verttitonnissa. Seuraavana päivänä kaksi kevyttä lenkkiä. Eli siis maanantaina. Eilen tiistaina osin vauhtikestävyyttä sisältänyt 26km reppujuoksu pojan luota. Illalla 8,6km palauttelu hölkkä ja tänään 16km kevyttä hölköttelyä. Ylihuomenna ehkä jopa uusi ennätys verttitonnissa 15% kulmalla, jos on kulkua. Kokeilen tällä kertaa kiihtyvänä. Katotaan, se on aika paljon päästäkin kiinni. Pitää saada hyvä tappo päälle. On se kivaa. Vähän skitsofreenistä kyllä.  

           Pojan luona käymässä. Juosten kotiin (26km)
Onni Vähäaho, Nivalassa 19.2.2020

MYRSKY

         On taas tulossa - myrsky. Viisi astetta lämmintä, melko kovaa tai erittäin kovaa tuulta. Tuulituhoja ja muuta helmikuista menoa. Tätä olikin jo tarjolla myös tammikuunkin aikana. Elämää on aina ennen sitä ja jälkeen. Aina ei oikein tiedä miten edes omaa loppupuolella olevaa lomaansakin kuvaisi. Tulee mieleen vajaan viiden vuoden takainen suonpätkä Iso-sydänmaan perhereitiltä. Eräs tasokas juoksija kertoi juosseensa sen holtittomasti laidasta laitaan loikkien kunnes oli rauhoittanut sinkoamistaan. Lomani on ollut samanalainen. Tekemistä ja kaikkea on ollut enemmän kuin venäläisen tivolin vuosikiertueella yhteensä. Mieleistä, mutta taas olisi ollut kahdelle Onnille puuhaa. Lepo on jäänyt vähän taka-alalle. Onko minulla kiire jonnekin?

        Rauhoituin kuitenkin eilen hetkeksi ja katsoin dokumentin Kobe Bryantista. Se on katsottavissa Yle Areenasta. Suosittelen lämpimästi. Kobe loi itselleen toisen persoonan, Mamban, jona hän oli kentällä. Todella mielenkiintoisia ajatuksia jo pois nukkuneelta legendalta. Filosofiasta kiinnostuneiden kannattaa katsoa. Kobe vei palon urheilua kohtaan aivan omalle tasolleen. Hieman harmi, että vasta nyt oivalsin miksi hän oli niin hyvä kuin oli. Harvoin ihmiset ymmärtää miten paljon lahjakkaiden huippujekin täytyy tehdä mentaalista työtä. Kobe oli siinäkin ylivertainen. Olen postuumisti Mamban fani.

        Olin tänään hetken ajatuksissani. Se on terapeuttista. Ajaessani salille aamupäivällä pyörällä oli -11 pakkasta. Vastaan tuli ehkä ylä-asteikäinen nuori nainen, jolla oli takki auki, avokauluksinen pusero, eikä tietenkään päähinettä. Käytän tuosta näkemästä kuvaajana sanaa "leuhotti menemään". Miksi trendit ja muoti on niin kylmää? Nilkat paljaana, eikä lakkia ja harvoin hanskojakaan. Kesällä sitten saatetaan olla pipo päässä, kun on 30 astetta enemmän lämmintä. Loogisuus loistaa poissa-olollaan.

      Juttelin tänään hetken erään vanhan valmentajagurun kanssa. Juoksusta? No eipä juurikaan vaan filosofiasta. Pidän tämän velhon kanssa jutustelusta. Tuntuu kuin minusta vapautuisi aina omaakin ajatusta, kun saan vaihtaa hänen kanssaan ajatuksia. Hänellä on aina asiaa ja sisällöstä löytyy aina jotain sellaista jota vaihdetaan A4 takaa kuiskaamalla korvaan ja seikkaperäisesti sanoihin lisävaikutelmaa ilmeillä tehden.

      Kaksi miestä, Villu ja Vahur, näkee kuvan taulusta, jossa on kaksi alastonta naista. Villu: -"Tuo toinen on ihan Katrin näköinen. Vahur: -"Kumpi"?  Villu: -"Tuo, jolla on punaiset housut". Vahur: -"Mutta kumpikihan on tuossa alasti"!?!? Villu: -"Minä näen enemmän. Tuolla oikeanpuolimmaisella on ollut... tai ajattelen sillä joskus olleen, mutta nyt oli tullu kuuma".

      Nyt kadotin taas ajatuksen mitä loppuillan tekisin. Aamun verttitonni salilla oli sen verran kova, että olenkin ollut iltapäivän aika lailla kukkuluuruu. Takana on kova viikko. Paljon liikuntaa ja vähän unta. Ei ideaalia, mutta harvoin elämä on.

      Mamban dokumentti sai minuun lisää paloa. Sitä en vielä uskalla kertoa miten se ilmenee. Aika näyttää. Se mitä koripallon pallo oli Mamballe on juoksu ollut minulle vuosia. Ystävä joka kutsuu minua luokseen aina uudestaan. Se antaa minulle eväitä elämään ja minä annan sille aina sen mitä minulla on annettavaa. Yksinkertaista rakkautta.

Lenkkini Stravassa


Onni Vähäaho, Nivalassa 7.2.2020

KARKAAKO KÄSISTÄ?

            Ilman suunnitelmaa liikkuessa on mahdollista, että liikkuminen karkaa käsistä. Olen liikkunut nyt viimeisen viiden päivän aikana noin viisitoista ja puoli tuntia. Noin 90 tunnin kuukausi vauhdilla. Reilu kolme tuntia päivässä. Tuosta kahdeksan ja puoli tuntia lumipolkureiteillä. Karkaako käsistä? Vastaus on yllättäen varsin helppo: Ei.

           Viiden päivän isolta kuulostava annos liikuntaa on vain niukasti yli puolet viimeisimmän kilpailuni suorituksesta. Pääsin kuitenkin tänään jo ns. tunnelmaan. Eilen oli hieronta kahden edellisen päivän noin seitsemän tunnin treenin jatkoksi. Samana iltana (eilen siis) kävin tyhjäkäynnillä hölkkään kävelypätkillä höystettynä reilun 12km iltatunnustelun. Oli kylmä tuuli ja mittari oli ilman tuultakin -13. Tuuli tekee pakkasesta purevan.

           Tänään aamulla kävin kolme minuuttia päälle kolmen tunnin lumipolkulenkin. Jopa oli keräileminen. Tuota toisaalta kutkuttavaa tunnetta olin jopa hieman kaivannut. Ja kuten joskus edellisinäkin kovempina treenijaksoina niin nytkin, neljän-viiden tunnin päästä olin jo valmis katsomaan uutta lenkkiä silmiin. Illalla kävin kolme varttia Nesteen mäkeä varsin kevyesti neljään kertaan teijaten puolelta toiselle plus tasaista alle että päälle. Eli ihan tälläinen harjoittelun määreet täyttävä viiden päivän jakso.

           Sopivasti jopa henkisiä tuntemuksia, jotka liittyvät olennaisena osana tiukempaan treeniin. Ne voivat olla ensimmäisiä kertoja "tiloihin" ajeleville hieman pelottaviakin, mutta ajan kanssa niiden kanssa oppii olemaan. Katsoessani tämän tiukemman viisipäiväisen tehoja niin huomaan pysyneeni varsin maltillisissa lukemissa. 65% alle 123 sykkeen toimintaa. Ihan hyvä, sillä aimo annos on tullu tehtyä tuolla hankipoluilla, jossa syke nousee helposti.

          Nyt ois tarkoitus vähän himmata ja koittaa löytää paremmin tuonne hiihtoladuille. Tänäkin iltana harkitsin pitkään hiihtämään lähtöä, mutta toisaalta onneksi kävin hölkkäämässä, sillä tietynlainen juoksutoiminnan säilymisen tieto antaa aina rauhaa tuleville päiville. Hieman lumisessa Nesteenmäessä toiminta oli varsin jaksavaa.

          Tänään oli hauska sattuma, kun satuin vuoden 2013 maratonin Suomenmestarin kanssa samaan aikaan Pyssyyn. Sain seurakseni mestarin kuudelle ensimmäiselle kilometrille. Hietapuolen Bekele juoksi tänään "vain" talviperhereitin (hieman vajaa 12km) Pyssystä. Itse jolkottelin ns. "talvi pep26km lenkin". Kotia päästyäni katsoin, että liki seitsemäkymmentävuotias mestari oli juossut lopun vastamaakilsat kohti Pyssyä noin 5min/km. Saa siinä nuoremmat irvistää - huh-heijjakkaa! Hietapuolen Bekele on suurin juoksu idolini. Olen etuoikeutettu saatuani ammentaa häneltä oppia jo liki 10 vuoden ajan. Taisimme tavata Bekelen kanssa vuonna 2011. Sen jälkeen on juostu aika paljon yhdessäkin.

      TIEDÄTKÖ MIKÄ LISTA?

          Connor McDavid, Edmonton Oilers
          Leon Draisaitl, Edmonton Oilers
          Nathan MacKinnon, Colorado Avalanche
          Mikko Rantanen, Colorado Avalanche
          Sebastian Aho, Carolina Hurricanes
          Auston Matthews, Toronto Maple Leafs
          Mitchell Marner, Toronto Maple Leafs
          Elias Petterson, Vancouver Canuks
          Patrik Laine, Winnipeg Jets
          Jack Eichel, Buffalo Sabres
       

          Niin, kaikki tämän päivän ehdottomia NHL-supertähtiä, mutta kuka heistä voittaa ensin? Kellään yllä olevista ei ole vielä Stanley Cupia.

         LOPUKSI 

           Onhan Runebergin päivä. 

           Lunta kaunoo, näkökenttä ei ole aivan vapaa. Punainen urheilupusakka kuitenkin kiinnittää huomioni. Siellä nuori mies tulee tyttönsä kanssa reippaasti kävelten samaa risteystä kohden. Ah, tämähän olikin tuttu pari. Salapitovelvollisuus, mutta sanotaanko, että mies oli Toar Koppola ja nainen Hilkka. Kiireetöntä jutustelua. Tunsin eläväni, vaikka vasen kenkäni osoitti jo iltalenkille.

         Kuuntelin hieman puolivillaisesti uutisia, mutta siinä puhuttiin jotain vanhempien vapaista. Siinä todettiin, että synnyttävä osapuoli saa hieman enemmän vapaata - kait. Synnyttävä osapuoli. Konservatiivisuuteni häiritsee edelleen. Pää on jäänyt jossain määrin 90-luvulle. Auttaisiko uusi sovellus tai jotain muuta?

          Suopursut polun laidalla lumen suojassa. Jotenkin vielä etäällä. Kesällä ne kutittelee sääriä paikoin. Kyyt on vielä koloissaan, eivätkä tiedä minun kulkevan horroksensa aikanakin täällä. Uppoudun hetkeksi näkymään ja sitten nostan kaulani suoraksi. Pyssymäki 10km kyltti näkyy. Jaha, kohta tämäkin lenkki on taas juostu. Löydän itseni täältä usein. Viihdyn täällä, sillä tämä on sisäinen viettini. Tuntuu kuin minut vain tuotaisiin tänne ja sitten vapaudun. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 5.2.2020

URHEILUKENTÄN JUOKSURATA

          Juoksitko sinä joskus nuorena tai pienenä oman paikkakuntasi yleisurheilukentän juoksurataa? Kenties kävit jopa sisulisäkisoissa, kuten minä. Minulle Nivalan Tuiskulan yleisurheilukenttä oli likipitäen pyhättö. Siellä tuli oltua monta kertaa viikossa, etenkin torstaisin, jolloin oli sisulisät, jotka toimivat 8-16 lapsien/nuorien viikkokisoina. Olin vakiokalustoa.

         Nivalan yleisurheilukenttä on perinteinen 400m rata. Kaksi kaaretta ja kaksi suoraa. Lähtöpaikalta lukiessani ensin on/oli 10m kohdalla seiväshyppypatja, 50m kohdalla korkeushyppypaikka ja 100m kohdalla toinen seiväshyppypaikka. Pidin seiväshypystä. Hyppäsin molempiin päihin. Itään päin olevaan ennätykseni, 330 senttimetriä.

        Rata jatkuu. 220m kohdalla on kiekonheittopaikka.  250m kohdalla keihäänheittopaikka, itselleni se rakkain. 255m kohdalla vesieste. Vielä on esteet juoksematta. 300m kohdalla kuulantyöntörinki, jossa olen työntänyt mm. Arsi Harjun kanssa. Kait sitä voi vähän omaa historiaa kehua :)

       Pituushyppy ja loikkapaikat jäävät loppusuoralle katsomon alapuolelle. Juoksurata kuvaa mielestäni hyvin ihmisen elämää. Kaksi kurvia ja suoraa. Koskaan et voi tietää missä kohtaa rataa olet menossa, voit vain arvata.


    ------


      On satanut lunta. Ja nykymittapuulla aikas paljon. Kävelen verkkaisesti kauppaan ja pian takaisin. Palatessa näen omat jälkeni; elettyä elämää suoraan silmieni edessä. Elämä valuu kaiken aikaa loppua kohden, halusimme sitä tai emme. Menneisyyttä katsoessa voi olla hyvillään, että voi sitä todistaa. Tulevaisuus, kun sisältää enemmältäkin kysymysmerkkejä kuin tietoa. Koskaan ei voi tietää. Mikä täällä on olennaista ja tärkeää?

      Synnyin vuonna 1974 ja vietin vilkkaan lapsuuden ja nuoruuden. Seiväshyppypaikka oli kaiketi radan kohta - näin luulen. Toivon olleeni murrosiässä vasta 50m korkeushyppypaikkalla menossa. En voi unohtaa sitä, kun ylä-asteikäisenä Boston tupakka-aski tippui verryttelyhousujeni taskusta ylittäessäni sisulisien aloituskorkeuden 135 senttimetriä. Toimitsijan ilme kertoi aika paljon. Hänen teki mieli hylätä suoritus tupakka-askin vuoksi, mutta nosti kuitenkin valkoisen lipun ja katsoi perään vähemmän hyväksyvästi. Olen aina ollut oman tien kulkija.

      Vauhti ei älyttömästi laantunut elämänkokemuksista huolimatta aikuisuuden alkuvuosina. Sieltä ajalta löytyy vähintäänkin tarpeeksi tapahtumaa. mm. ensimmäinen lapsi, kovaa harjoittelua eri lajeissa, rillumareitä ja ero. Jotenkin tuntuu, että meno ajoittuu seiväshyppypaikan kupeeseen. Urheilijaminäni oli jäämässä tauolle ja olin ajautunut hetkeksi huningolle. Tuota aikaa taisi kestää kutakuinkin 7-8 vuotta.

     Takasuorallani taisi/taitaa olla myötätuulta. Aloin juoksemaan. Aloin elämään. Sain toisen lapsen ja ensimmäisen vaimon, jonka kanssa olen kulkenut jo pian 14 vuotta samoja polkuja. Ensi heinä-elokuun vaihteeseen tulee 12 vuotta siitä, kun aloin hapuileen juoksuhommia. Alun juoksukiiman tavoitteellisuus on jäänyt hieman enemmän taka-alalle, mutta juoksusta nauttiminen ja sen parissa puuhailu on edelleen vähintään yhtä upea intohimo. Myös itsensä kehittäminen.

     En tiedä olenko kääntynyt keihäänheittopaikkaa kohden menevään kaarteeseen vai mitä, mutta olen alkanut ajatella yhä enemmän tätä elämää, jota elän, ja sen rajallisuutta. Katsoin eilen avaraluontoa, jossa Hyenalauman äiti uhrasi itsensä pelastaakseen lauman johtajaksi nousseen tyttärensä hengen. Olisiko tästä opittavaa? Pohtiminen on aina hyväksi. Harva pystynee olemaan aivan yksin onnellinen, siksipä lähimmäisten aito läsnä-oleminen on mielestäni yksi aliarvostetuimmista asioista lajikunnassamme.

     Elämä voi kääntyä arvaamatta loppusuoralle ilman onnettomuuttakin, jollei jopa kalkkiviivoille. Olen nähnyt miten ihminen voi muuttua aivan eriksi puolessa vuodessa. Asiallisesti ja asiassa keskusteleva ihminen voi kadottaa täysin sen mitä on edes sanomassa. Sen verran oon empaattinen, että pahaa tekee katsoa, miten ihminen rapistuu pois, vaikka on vielä keskuudessamme ja vieläpä ihan kotonansa asustamassa.

     Törmäsin vast´ikään erittäin hyvään twiittiin twitterissä: -"Sivistys on sitä, kun jättää kirjoittamatta, sanomatta tai muuten ilmaisematta asian, jonka tarkoitus on olla ilkeä tai loukata toista. Vaikka se olisi tottakin". Mielestäni hieno pointti. Tuo on ominaisuus, jossa minulla on kehitettävää. Varmasti monella muullakin.

       -------


      Olen ilmoittautunut tälle vuodelle kahteen polkujuoksutapahtumaan. Useimmat taitaa tietääkin, että olen mukana NUTS Karhunkierros 166km tapahtumassa. Sen lisäksi ilmoittauduin äskeittäin Vaarojen Maratonin 130km kisaan. Eli olen mukana kahdessa kolmesta UltraTourFinland sarjan osakilpailuista. Ja vain sen vuoksi, että Koli ja Ruka ovat upeita paikkoja ja että siellä on tarjolla viisi UTMB -pistettä, jos nyt joskus sinne pääsisi. Nykysysteemissä on kyllä hankalampi homma.

     Noiden kahden tapahtuman lisäksi on tarkoitus olla aktiivinen myös itse. Toki ei tässä helmikuussa, mutta maaliskuussa olisi tarkoitus juosta Iisalmen Koljonvirran patsaalta tänne Nivalaan Tillaripatsaalle. Noin 128-129 kilometriä asfalttia. Jollain tavalla kuitenkin kiehtova reitti. On siellä jokunen vastanen ja myötälekin.

Onni Vähäaho, Nivalassa 2.2.2020

SYYTÖNTÄ VIIÄÄN

          Nyt syytöntä viiään kuin hullua tukasta! Koen menettäneeni koko lenkkeilyharrastukseni jaloilleni ja pään toiselle osalle, joka on ottanut täyden vallan harrastuksestani. Ei auta kuin vikistä ja koittaa pysyä mukan. Jotenkin tämä on karannut nyt pahasti lapasesta. Tähän istuin juuri tultuani keittiöstä. Söin juuri pääruoan (pasta-kinkkua-ateriaa salaatilla) jälkeistä mämmiannosta silmät suurina kuin tyhjää vain vaniljakastikkeen kera. On pakko koittaa täyttää kennoja, koska ei tiedä milloin on taas mentävä, minulla itselläni kun ei ole paljoa tässä enää osaa eikä arpaa. Katsotaanpa mitä minun kropallani on lähipäivinä tehty.

         Viime perjantaina 15% kulmalla mattojuoksussa vertikaalitonni ennätys. Ensimmäistä kertaa koskaan alle tunnin. Aika 57:17min. Heti seuraavana aamuna saatuani silmät auki pää kertoi, että ohjelmassa on Talvi PEP 26km lenkki. Ei muuta kuin weetabixejä lautanen täyteen ja maitoa päälle kyytipojaksi. Lisäksi ehdin juoda ennen lenkkiä noin neljä isoa kuppia kahvia ja käydä muutaman kerran pöntöllä. 2h44min lenkki ja huh,huh, olipas siinä vaan edellisen päivän jälkeiseksi päiväksi arbeettia. Oltiin siis lauantaissa ja ohjelmassa oli myös yövuoroon meno. Vielä ennen sitä sain kuulla, että pitää käydä vielä tunteroinen huoltavaa pyöräilyä. Ok, ei kai siinä.

        Sunnuntaina oli kahden yövuoron välipäivä. Sen pääsin vaivihkaa jalkojen ja pään toisen puolen suunnitelmissa vain reilun kympperöisen tosi kevyellä hölkällä. 10,2km lenkkiin taisi mennä noin 58 minuuttia. Tuo tuntui omastakin mielestä hyvältä tähän väliin. Ajoittain olen siis samaa mieltä jalkojen ja pääni toisen osan kanssa.

        Maanantaina loppui yövuorot. Satuin herään jo puoli kaksi. Ajattelin, että saisin toipua rauhassa ja LEPPOISASTI yövuoroista. Hah, pää oli taas keksinyt kivaa ilta-aktivitettia. Kas, yllättäen, verttitonni matolla! Taas? Jep, jep, nyt 10% kulmalla 10 kilsaa. Sain kuitenkin sen verran armoa, että nyt vain lupsakkata reipasta. Silti tuli ennätys taas. 72:51min. Jännä homma. Tunnen olevani tähän kovin osaton. Tämä on hieroja Lauri "Lätsä" Hyvärisen ansiota pitkälti ja veitikka koutsin, pään toisen osapuolen ideariiheä. Kiitollisena tästä hierojan suuntaan etenkin.

       Eilen tulikin sitten uni kuin pölkyllä päähän lyötynä. Toki ehdin puoli rovetta mämmiä syödä. Samalla totesin, että jännästi vaan paino pakkaa tässäkin myllyssä ylöspäin, mutta ei se vain näy "ladulla", kuten hiihtäjät sanoisi. Kulku on vähintäänkin tyydyttävää. Tänään varmaan kevyt päivä eilisen illan mattotonnin jälkeen? Hah, juuri tulin Talvi PEP 26km lenkiltä taas. Pää on kait tämän verttitonni + talvi pep 26km yhdistelmän todennut jotenkin hedelmälliseksi. Minulta ei ole tosin kysytty mitään.

       Toisaalta juoksu ei taaskaan hullumpaa ollut. Aika pitkiä pätkiä talvi pep 26km reitillä on nyt jopa hengenvaarallisen liukasta. Otin vanhemmat nastakengät. Se oli iso virhe, sillä ei-niin-terävät nastat teettivät ylimääräisiä voimisteluliikkeitä. Näiden lenkkejen tarkoitus on kehittää jalan vientiä ja polun lukua helpolla, mutta imevällä askeleella. Joka sekunti pitää lukea pari-kolme askelta eteenpäin. Virheitä ei saa tulla - tai saa - mutta sitten ollaan nurin, tällä kelillä. Paikoin on myös tosi teknisiä pätkiä, jotka ovat melkoisia sudokuja ratkottavaksi. Paljon päätöksiä ja aikaa tosi vähän. Esimerkkinä Lintulan aukion myötäle kimurantteineen.

       Seuraavana ajattelin mennä päiväunille. Saa nähdä mitä tapahtuu, kun sieltä kömmin ylös. Kokeilisko näytellä sairasta, ettei tarvis illalla lähteä mihinkään?

Onni Vähäaho, Nivalassa 14.1.2020

ELÄMÄN POLKU

          Juoksetko elämän perässä vai elätkö elämääsi?

         Ihminen kasvaa ja saa kymmenen vuoden opin. Sinä aikana syötetään perusasetukset ihmislajin yksilöihin. Oma ajatus alkaa kehittyä. Sitten opiskellaan ja jossain kohtaa valmistutaan. Tehdään töitä ja perustetaan perhe. Yleisimmin kaiketi noin.

         Jossain noissa perusasetuksien jälkeisessä ajassa valitaan jokin polku jota kuljetaan. Välillä saatetaan vaihtaakin polkua, mutta se pääpolku pysyy samana: töitä, vähintään pikku kiirettä ja ressiä, kotitöitä, suhdettakin pitäisi ehtiä elää ja sosiaalista elämää varjella, omasta kunnostakin osa pitää kiinni. Oletko koskaan kiivennyt oksalle katsomaan tätä lajimme hektistä menoa? Ja tämähän on normi. Eri tavalla eläviä enemmin kummastellaan kuin ihastellaan, vaikka olen aistivinani lajimme positiivisen kehityksen tässä suhteessa.

         Olen istununut paljon oksalla. Vähensin vajaa kaksi vuotta sitten hieman töitä ja sain tilalle kiireettömyyttä. Oivalsin, ettei elämä eläkkeellä ole välttämättä lajimme laadukkainta aikaa, jos sinne asti edes kaikki pääseekään. Elämä on parasta terveenä ja elinvoimaisena. Silloin on kaikilla mahdollisuus vähän keventää työtahtia ja antaa aikaa enemmän itselle ja läheisille. Entä raha, on kysytty. Vastaan, että se kuluu samalla lailla kaikki kuin siinä ihmisten pääpolullakin, täydellä työajalla. Rahaa ei saa mukaansa. Maijanahossa lepää paljon rikkaita, on sanottu.

        Liian moni joutuu lähtemään maanpäälliseltä matkalta liian aikaisin. Liki 5500 syöpään kuollutta vuonna 2017 (syöpäreksiteri). Syöpä on yksi isoista karmankauhoista. Tärkeintä on elää tässä ja nyt - ei sitten joskus.

       Osa tykkää elää työlle. Tärkeintä onkin löytää oma onnellinen elämä. Mielestäni ei ole yhtä oikeaa polkua. Samalla, kun osa keventää töitä, avautuu työttömille työaikaa. Se on siis samalla hyvänjakoa. Ahneus ei ole tätä päivää. Hyvinvointi on. Juoksin vuonna 2015 Unkarissa kuusi vuorokautta ja 524 kilometriä. Osallistujissa oli paljon isoja johtajia ja kovapalkkaisia globaalin bisneksen hallitsijoita. He olivat etsimässä elämää! Näin he kertoivat. Oletko sinä löytänyt oman parhaan elämän?

      Juoksetko elämän perässä vai elätkö elämääsi?


Onni Vähäaho, Nivalassa 25.11.2019

RUKAHOLISTI

           Päätin kolme päivää sitten kolmen kuukauden harkinnan jälkeen vetäytyä kilpailuista/tapahtumista. Olin jo ilmoittautunut aikaisemmin NUTS Karhunkierros 166km kisaan. Olen ollut tuossa tapahtumassa kolmena aikaisempana vuonna. Ja kyllä pitää todeta, että olen saanut olla. Vuonna 2017 palellutin varpaat helmikuussa. Oli melkoinen ihme ja voitto selvitä vain kolme kuukautta myöhemmin maaliin 83km kisassa. Pärjäsin jopa hieman, olin peräti 16:sta. Se on minun tasoiselleni isokokoiselle harrastepolkujuoksijalle hyvä saavutus. Suurempi juttu oli kuitenkin jo tuolloin ne maisemat, se tunnelma ja ihmiset, jotka tekivät Rukalla käytävän tapahtuman ainutlaatuiseksi.

         Vuonna 2018 kaaduin jossain vajaassa kolmessakymmenessä kilometrissä pahasti ja menetin tajunnan kahteen kertaan. Taitoin mm. sormen niin, ettei siihen mennyt vihkisormus muutamaan kuukauteen. Matka päättyi 110km paalulle. Ei sormen takia vaan ettei reisissä riittänyt potku.

         Viime vuonna (2019) kärsin krampeista 35km:sta eteenpäin. Matka tyssäsi jälleen 110km kohdalle. Silti mikään näistä reissuista ei ollut pettymys. Ja se syy on yksinomaan niiden upeiden maisemien ja ihmisten, jotka tekevät tuosta tapahtumasta ainutlaatuisen. Missään tapahtumassa ei taida nähdä kerrallaan niin paljon tuttuja kuin NUTS Karhunkierroksella.

         Heti, kun olin tehnyt päätöksen vetäytyä tämän vuoden tapahtumasta aloin voimaan pahoin ajatellessani, etten näkisi noita maisemia, lukuisia tuttuja ja samanhenkisiä ihmisiä ja loistavasti järjestettyä tapahtumaa. Huomasin ajatelleeni turhan yksioikoisesti. En arvannut ennen kuin "päätöksenteon" jälkeen miten hankalalta tuntuisi ajatus olla pois Rukalta NUTS Karhunkierroksen aikaan. Ehkä tässä on osittain "rukaholistisuutta", riippuvuutta, joka tulee esille vasta, kun sinä yrität irti siitä. 

          Joku voisi tuomita, että tuuliviiri tai ei se tiedä mitä se haluaa. Näen itse, että olen avoin ajatuksille ja tässä tuli sattumoisin tämä jaakobinpaini käytyä julkisesti. Toisaalta taidan olla juuri se reppana rukaholisti, joka ei osaa olla ainakaan vielä ilman NUTS Karhunkierrosta. Joten ystävät, kyllä minä olen tulossa. Juostaan ja nautitaan maisemista! 

         Sen sijaan juoksun seuraamista olen keventänyt. Stravaa en juuri seuraa jne. koska juoksu itsessään on parasta. Tietysti silloin tällöin on kiva katsoa miten frenden ja tuttujen juoksukamujen treenit menee ja mitä uusia innovaatioita he ovat keksineet. Tämähän on oma taiteenlaji.

         Hieman tässä jo odottelen, että pääsisi hiihtämään. Joo, onhan tuossa 15 kilsan päässä tekolatu, mutta luonnonlumikin ois kivaa. No, viimeistään parin viikon sisään Pyssyssä, kun sinne tekolumilatu aukaistaan. Tuskin sitä ehtaa ihan heti tulee riittävästi. Liikkuminen on huippua, eritoten juosten, mutta myös hiihtäen ja pyöräillen välillä. 

         Kävin tuossa juuri ensimmäistä kertaa hierojalla, joka on kiertänyt Suomen yleisurheilumaajoukkueen hierojana jo 17 vuotta. Usein halli-arvokisat ainoana hierojana. Uskomaton määrä hiljaista tietoa ja ymmärrystä. Oli kyllä uskomaton kokemus tuossa käsittelyssä. Selvästi tunsi, kuuli ja näki, että nyt vedetään "pikkusen" eri tasolla. Uskon, että yhteistyö alkaa tämän herran kanssa. Lauri "Lätsä" Hyvärinen. Sanoisin, että onpa "seppä". Toki lopullinen hyöty selviää myöhemmin, mutta kyllähän tuo tuntui jo näppien alla aivan erilaiselta kuin mihin oli vuosikymmenten saatossa tottunut. Suomen huiput turvautuu "Lätsään", kuten tässä jutussa Simo Lipsanen kertoo.

          Päivän ajatuksen aihe

        Tiedätkö mikä on luku 5479 vuodelta 2017? Se on Suomessa syöpään kuolleiden määrä. Nuorena sitä usein ajattelee, että säästän ja teen paljon töitä, jotta voin sitten eläkkeellä. Kun karu fatkta on se, ettei sitä eläke-ikää välttämättä näe ja syöpä vaikuttaisi olevan yksi mainittava karman kauha. Toinen on eliniän odote, joka oli pojilla v.2018 vajaa 79.v ja tytöillä vähän yli 84.v. Käsi ylös, joka uskoo olevansa eläkeiässä +66.v parhaassa iässä nauttimassa elämästään oman kuntonsa ja vireydensä (henkinen ja fyysinen) puolesta. Itse tein tämän päätelmän vajaa kaksi vuotta sitten ja vähensin heti töiden määrää, jotta ehdin nauttia elämästä enemmän. Onhan useilla (ei kaikilla) muutakin kuin työ.

         Ei mulla muuta. Tänään en juossu. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 22.11.2019    

HARRASTUKSESSA ETENEMINEN

              Tämän asian voi kuvata niin monella tapaa. Olen päättänyt edetä harrastuksessani lopettamalla kilpailuissa ja tapahtumissa käynnin. Aihe on ollut mielenpäällä aina silloin tällöin jo vuosia. Nyt tämän vuoden elokuussa saavutin oman henkilökohtaisen ison tavoitteen päästä yli sadan mailin polkukisan maaliin. Ja vieläpä voittajana (heh,heh). Heh,heh, siksi, että koko kilpaileminen kuulostaa tarkemmin ajateltuna tällä tasolla naurettavalta. Tämä on minun henkilökohtainen mielipide. Olen 45-vuotias, hieman ylipainoinen hölkkääjä, jonka 10 kilometrin ennätys on noin kahdeksan minuuttia liian hidas, jotta voisin pärjätä edes kotimaan kisoissa. Siksi koko kilpaileminen on mielestäni naurettava termi.

             Miksi kilpailla? Ainakin itse harrastan tätä vain hyvänolon saavuttamiseksi ja keinoksi saada tuulettaa ajatuksia. Olen todella nauttinut tästä syksystä, kun ei ole ollut mitään tavoitteita tai ohjelmia. Olen päättänyt pääasiassa kulloisenakin päivänä minkälaisen lenkin suurinpiirtein teen. Fiiliksen mukaan, ja usein suunnitelma on vaihtunut lennosta kesken lenkin. Parasta. Ehdottomasti parasta.

             Tämä noin kolmen kuukauden etäisyydenotto tavoitteellisuudesta ja ohjelmattomuudesta on ollut harrastukseni parasta aikaa. Samalla siirryn muutoinkin hieman sivummas juoksussa elämisessä. Vähennän juoksun seuraamisen minimiin ja pidän juoksun yhä enemmän vain keinona pitää terveydestäni huolta. Sekä fyysisestä, että henkisestä. Aikansa kutakin. Todennäköisesti jätän lenkkini auki nähtäväksi, jotta niitä voi seurata ken haluaa, mutta itse aion passivoitua juoksun seuraamisessa, sillä on muutakin elämää. Juoksu itsessään riittää. Ei tarvita muuta ajanvietettä juoksun ympärille. Ainakin minulla on paljon muutakin elämää.

            Juoksun paras puoli on sen terveellinen puoli. Se, kun nauttii siitä, eikä mikään ohjelma ohjaa tai tavoite. Kukaan ei ole varmaan huolissaan tuleeko minun liikuttua ilman tavoitteita tai ohjelmia. Tykkään tehdä mäkeä ja välillä juosta niin, että vähän hengästynkin. Siitä tulee hyvä olo, mutta oman kropan äärilleen vetämisen, sen sairaamman puolen aion minimoida. Otan siis juoksusta mukaani parhaat puolet ja vetäydyn pusikkoon nauttimaan siitä. Ja varmaan jotain omaa päätöntä tulee jollonkin tehtyä ja saatan siitä blogiinkin kirjoittaa. Kirjoitaminen on mukavaa, enkä sitä lopeta, mutta aiheet tulevat varmaan pyöriin muunkin kuin juoksun ympärillä.

           Pitää nyt selvittää miten tuo Karhunkierroksen 166km tiketin voi myydä. Sen kun ehdin varalle hommata, jos mieli muuttuu. Ei muuttunut vaan tämä ajatus vahvistui ja kehittyi järkevämpään suuntaa. Olen vapaa kuin taivaan lintu. Ja kyllä kuulkaas nautin siitä!


           PS. Tiesitkö, että toimin SUPER PEP 2020 kilpailunjohtajana yhdessa Jari Jyrkän kanssa. Ei mee enää kauaa, kun...

Onni Vähäaho, Nivalassa 19.11.2019

MAHDOLLISUUKSIEN PALJOUS

          Pitäs laihuttaa. Pitäs jumpata, mutta oon äijjä, enkä tee kumpaakaan. Lopetin hifistelyn ja aloin vain eleleen. Olen kuin vesilelunorsu, jonka joku on unohtanut puro pahaseen ajelehtiin. Sen sijaan, että murehtisin mitä olen, keskityn vain siihen mitä näen. Myös lenkeillä.

         Oon hyvä neuvoon miten kannattais juoksua harrastaa, mutta en ole nykyisellään innostunut ite sillä tavoin juoksemaan. Menen fiiliksellä. On oikein huvittavaa, etten nykyään tahdo tietää mihin juoksen tai mitä lenkistä tulee. Se muovaantuu nykyään useimmiten vasta jo paidan kostuttua. Tänään juoksin perhereitin. Kotoa lähtien. Rapiat 25km. Ei mitään ajatusta. Kunhan kävin ennen Pittsburgh - Edmonton peliä.

          Olen harrastanut liikuntaa tänä vuonna yli 600 tuntia. Jos en kyllästy erityisemmin loppu vuonna niin saavutan eka kertaa +700 tunnin vuosimäärän. Ensimmäinen koko kalenterivuosi osittaisella työajalla näkyy ja mahdollistaa sairastumisen liikunta hulluuteen. Tosin viimeisen kuukauden aikana yksi monista rakkauksistani, NHL, on vienyt tunteja pois liikunnalta. Jos kukkuu yöpelejä, on se pois päivältä, mutta ei sen väliä. Pääasia on nauttia elämästä ja se on kaikkea sitä mistä tykkää.

          On Halloween. On Pyhäinmiestenpäivä. Varalta kirjoitin molemmat isolla, ettei loukkaannu kummitukset, eikä vainajat. Huomenna vois yrittää käyä hauvalla. Talvikelejen tultua on vaimon autokin ajoittain lämmitysroikassa. Eilen unohdin sen, vaikka vaimo asiasta muistutti vielä minuuttia aikaisemmin kuin starttasin auton. Euroja paloi, eikä kaikki herttaisen vaimoni tuumaukset asiasta olleet positiivisia. Aiheestakin. Uppoudun liikaa ajatuksiini, enkä ajattele useinkaan mitään järkiperäistä.

          Kello on kohta puoli 12 illalla. Yövuorot päättyivät aamulla. Pari vapaata edessä. Voisi mennä nukkumaan tai kerään pantteja. Eikä yön NHL -pelejen alkuunkaan ole enää kahta tuntia. Elämässä on mukavaa enempi kuin tarpeeksi. Vaimo on yön töissä ja tyttö tiktokissa tai jossain sen tyylisessä. Ai, mikä se on? Ei kaikkea tarvi tietää. 

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 2.11.2019

JUOKSIJAPOJAN KAKS VIIKKOA

               -"Ookko sinä se juoksija poika"? On vaikeaa edes selittää miten erikoiselta tuo jaksaa kuulostaa. En koe olevani mitenkään erikoinen juoksija, saati että poika. Lakki kourassa nuita puheita saa kuunnella, huuli pyöriänä. Onhan se hienoa, että on saanut tämän kaupungin asukkaista osan lähes transsitilaan omilla, mielestäni varsin vaatimattomilla juoksuilla. Toki juossu olen - ja niin, voinhan poikakin olla, miten sen nyt näkee, ja kuka näkee.

             -"Aina sinut siellä tiellä näkee". Oon kyllä koittanu olla teiltä pois. Joskus kuitenkin. Miten ois, jos tähän laittaisin viimeisen kahden viikon, eli siis 14 päivän liikkumiseni. Ehkä jonkun mielikuva muuttuu ja toisen vahvistuu, mitä minun juoksuihin tulee.


1. Päivä (11.10.)

Aamu:    * Pyörällä Pyssyyn 7,5km
               * Pyssyssä 6km mäkeä. 400 nousumetriä
               * Pyörällä kotiin 7,5km

Ilta:         * Kevyt tie lenkki 10km / 54:20min


2.Päivä (12.10)

                * Taunon mäki (DanHill) 7km ja 550 nousumetriä

3.Päivä (13.10)

Päivä:       *  Nesteen ylikulkusillan edestakaisin juoksua 10,6km
       Reilu 100 nousumetriä ja keskivauhti alle 5min/km verryttelyineen

Ilta:           * Palauttelevaa juoksua 10,1km / 60min.


4.Päivä (14.10)

                  * Pyörälenkki 40km / 96min


5.Päivä (15.10)

               * Pyörällä Pyssyyn 7,5km
      * Pyssyssä 13,2km mäkijuoksua. 601 nousumetriä, 6:40min/km 
               * Pyörällä kotiin 7,5km


6.Päivä (16.10)

                * Palauttavaa juoksua 10km / 56min


7.Päivä (17.10) 

                 * Taunon mäki (DanHill) x 96  2001 nousumetriä
                    ensimmäistä kertaa koskaan harjoituksissa näin paljon
                    nousumetrejä kerralla. Kesto 3h39min.


8.Päivä (18.10)

                 * Perhereitti Pyssymäeltä kevyesti 10,3km /65min
                    Märkää

9.Päivä (19.10)

Päivä:       * NIPO:n yhteislenkki. Huoltavaa hölkkää 6,3km
        keskisyke 96. Sydän palautuu nopeasti, lihakset hitaammin.

Ilta:  * Mäkijuoksua Pyssyssä 10,9km 375 nousmetriä, 6:13min/km


10.Päivä (20.10)

                 LEPO


11.Päivä  (21.10)

               * Pyörällä Pyssyyn 7,5km
          * Pyssyssä PEP26km polkulenkki 2h52min. Polku vettynyt reilusti.
               * Pyörällä kotiin 7,5km


12.Päivä (22.10)

                * 7km vaihtelevasti 36min, 5:11min/km.
                 Välillä 2km reippaammin 4:36min/km..4:20min/km.


13.Päivä (23.10)

                * Pyörälenkki 72,7km / 3h 6min.


14.Päivä (24.10)


Aamu        * Pyssymäellä hiihtolatujen homogolointi
                   juoksua 10,7km. noin 65min.

Ilta:          * Mäkimausteen sisältänyt 15,2km lenkki,
           jossa tietä, polkua, ryteikköä ja Dan Hill. 1h38min.



14päivää


Juoksua        170km (tosi vähä normaaliin verraten)

Pyöräilyä       179km (normaalia enemmän)

Nousumetrejä  5803m+  (reilusti normaalia enemmän)

Liikuntatunteja  24h   (normaalia vähemmän)




            En koe harjoitelleeni. Kahden viikon kertymä vahvistaa tuntuman. Sen sijaan ulkoiluvietti on ihan jees ja tulee säännöllisesti liikuttua. Mäkihommat kiinnostaa, sillä saatan pitää tavoitteenani Ultra Trail Mount Blanc´a (UTMB) lähivuosille. Tykkään liikkua ilman tavoitteita juuri nyt. Jos haluaisi kehittyä optimaalisemmin niin täytyis hieman muuttaa sisältöä ja jopa aavistuksen rytmiä. Enemmän treenaavat kuitenkin näkevät varmasti tuosta 14 päivän jakson sisällöstä, että sisällä on tietty rytmi ja ulkoilu on vaivihkaa ihan ok tuottavaa jopa.

VOIKO TÄHÄN KYLLÄSTYÄ ???  EI!!!

 

OMAT LIIKUNTASUOSITUKSET kovasti treenaville (12krt /vko) ja perus janttereille, joille realismia on se 3 kertaa viikossa säännöllisesti läpi talven ja se on oikeasti jo hyvä tatsi!

Onni Vähäaho, Nivalassa 24.10.2019

ELÄMÄN KULMAT

         Suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Yllättävän lähelle voivat tulla yllättävätkin, jos ei ongelmat niin haasteet. Voisi luulla minunkin vuodesta toiseen 600-700h liikkuvana saavan olla huoleti painoni kanssa. Voin kokemuksen syvällä rinta-äänellä todeta, että pelkkä liikunta ei pidä painoa kurissa, saati alakanttisena. Olen taas saanut pari lisäkiloa viimeisen kuukauden aikana kuin juuri synnyttäneet äidit konsanaan. Syy ei ole liikkumattomuuden vaan puhtaasti syömisen. Minulla ei ole ruoka-aikoja tai pikimminkin kaikki kaapit on auki koko ajan. Täytynee jälleen kerrran ryhdistäytyä.

          Elämä on monilta osin yhtä uudelleen ryhdistäytymistä monessakin asiassa. Oikeasti ihmisillä on isompiakin haasteita kuin pari kiloa. Ehkä kaikki ei tiedä, että elämä on yhtä haasteellista ammatista, osaamisesta tai liikuntamäärästä, saati kunnosta riippumatta. Tänä päivänä ihmiset osaavat hakia paremmin apua, sillä avun hakemisesta on tullut hyväksytympää. Terapioissa käyvät niin lääkärit, johtajat, duunarit kuin terapeutit itsekin. Iso askel, vaikka voi aluksi näyttää toisenlaiseltakin. Silloin puuttuu vielä ymmärrys siitä, mitä elämä voi olla.

          Julkisuudessakin on ollut paljon esillä pahoinvoivia ihmisiä kertomassa tarinaansa. Ymmärtämättömät lynttäävät vitsaillen. Todellisuudessa maailma on muuttunut ja ärsykkeiden määrä on kasvanut. Kovin vähän on enää suojassa eläviä. Teknologia kehittyy ja maailma vaatii ihmisiltä enemmän. Monesti mietin julkisuudessa olevia, että ihmeen moni kestää sen. Nyky rakenne pitää huolen, että harva julkkis pääsee ilman juorulehtien osumia. Ajattele jos sinun elämääsi seurattaisiin samalla tavalla kuin vaikka jonkun Patrik Laineen. Se ei helpota yhtään, vaikka Patekin nauraa koko matkan matkalla pankkiin.

          Raadollisuus ja ymmärtämättömyys on suurin ongelma. Maailma kaipaa enemmän hyvää. Yhtä lailla kuin jätteettömyyttä ja päästöjen minimoimista. Kaikki eleet näissä asioissa ovat minusta kauniita. Ja positiivisuus ennen kaikkea. Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta voisimme olla aina parempia ja inhimmillisempiä.

          Oma ajattelu on uskoakseni kehittynyt vuosien saatossa oikeaan suuntaan. Paljon parannettavaa on silti. Aina voisi olla parempi ihmisenä. Juoksun osaltakin olen mennyt maisemalliseen suuntaan. Tarkoitan tällä sitä, että matka on entistä tärkeämpi kuin päämäärä. En ole aivan varma tavoittelenko enää oikeasti mitään. Se voi ehkä tuntua hieman hassulta, kun kehitystä on tullut kaiken aikaa. Tykkään vaan liikkua ja kaikki ylimääräinen mikä sitä ohjaa on ehkäpä turhaa. Tarkoitan ylimääräisellä lähinnä tavoitteita.

          En ole itse saanut koskaan nauraa matkallani pankkiin, mutta seuraan mielihyvin niitä jotka voivat niin tehdä. Olen alkanut taas seuraamaan enemmän NHL:ää. Olen tutkinut tilastopohja tietojani viimeisen kuukauden aikana mittaamattoman monta tuntia. Aivan varmasti enemmän kuin olen juossut. Olen tavallaan uudelleen tutustunut pelaajien taustoihin. Voi tuntua hassulta, mutta minulla on paljon muistoja etenkin jo uran päättäneistä pelaajista. Muistoja on kiva kerrata. Tilastot ja mm. wikipedia ovat olleet kovassa käytössä.

           Olen paljon vähemmän nykyään juoksussa kiinni kuin kukaan arvaakaan. Olen ilmottautunut NUTS karhunkierroksen 166km matkalle ensi toukokuun kisaan. Tunnen sisälläni rauhallista oloa aikaisempien vuosien jännittävän valmistautumisen sijaan. Tiedän, että nyt pääsen tuon läpi ilman loukkaantumisia tai sairastumista, eikä tuo kisa tule sillä tavalla olemaan yhtä speciaali kuin aikaisemmin. Tuossa kisassa minulla ei ole mitään tavoitetta edes. Kunhan hölköttelen sen läpi. UTMB on ollut mielessä ja lähinnä sen takia KK166km, mutta katsotaan nyt sitä sitten vuoden päästä, onko niitä pisteitä, ja jos on, niin tuleeko laitettua nimeä arvontaan. Ei näiden tavoitteiden ole enää väliä. Kiva vain elellä menemään. Voin sanoa puolestani, että nauran joka kerta matkalla poluille tai mäkeen. Ja se on se juttu.

Ps. Muistakaa elää omannäköistä elämää ja olla positiivisia läheisille, sekä ympäristölle. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 19.10.2019

ELÄMÄN ELOA

            Minulle "sattui" vapaita ja pieni lomapätkä sopivasti Dohan kisojen kohdalle. Elämässä parasta on, kun ehtii ja voi tehdä asioita joista pitää. Penkkiurheilu on jäänyt vähemmälle ajanpuutteen vuoksi. Nyt olen voinut katsoa lähes kaikki Dohan lähetykset. Osin jopa juoksun kustannuksella. Toki hieman olen ehtinyt juoksemaankin.. tai ehkä aivan riittävästi. Tai ehkä otan juoksun, kuten muunkin elämän hieman liian löysästi - kunhan vain nautin. Minulla ei ole ollut yli viiteen vuoteen mitään vammoja, enkä ole ollut edes flunssassa yli kahteen ja puoleen vuoteen. Tänä vuonna tulee tällä tahdilla reilusti yli 700 tuntia ulkoilua/treeniä, miten sen nyt sitten haluaa ilmaista.

           Olen vanhemmlla iällä tottunut kuuntelemaan kehoani. Nuorempana keihäänheitto ja painonnosto aikoinani olin sen verran kunnianhimoisempi ja rämäpäisempi, että olin rikki usein. Sillon oli kiihkoa. Hienoa aikaa. Nyt olen harrastanut juoksua noin 11 vuotta ja vammat on loistaneet poissa-olollaan. Alkuaikoina oli joitakin "kasvukipuja", kun ei ollut pohjia. Nyt viimeiset viisi vuotta on sitten mennyt terveenä. Harjoitteluani voi seurata halutessaan Stravasta. Korostan kuitenkin, että mikä sopii minulle, ei sovi välttämättä sinulle. Joitain tyypillisiä rytmityksiä sieltä toki löytyy. Esimerkiksi se, että mielellään kolme päivää tulee olla isoimmilla treeneillä väliä toisiinsa nähden.

           Kunto on erikoisesti alkanut jopa nousemaan, vaikka takana on reilu kuusi viikkoa sitten juostu 171km polkukisa. Toki siinä lihakset pääsi vähällä johtuen äärimatalista tehoista. Näin jälkeenpäin saatoin ottaa liiankin varovaisesti tuon kisan. Se taas johtui siitä, etten ollu aikaisemmin päässyt yli sadan mailin kisaa maaliin. Varovainen ote jätti bensaa tankkiin ja palauduin nopeasti. Kisan jälkeen olen tehnyt ainakin kaksi kisanomaista suoritusta ja palautunut niistäkin. Softa sisällä toimii ja keho ohjaa oikeisiin päivittäisiin valintoihin. En johdonmukaisesti mieti ollenkaan minkälaista treeniä tekisin minäkin päivänä vaan pää ehdottaa yleensä 2-30 tuntia ennen tulevaa harjoitusta. Välillä on pään ehdotuksille pitänyt puistella päätä, mutta yleensä jälkeenpäin on saanutkin jo nyökkäillä.

           Suurin puute treenaamisen täyteen riehaan saattamisessa on hieronnan puute. Asia korjataan ylihuomenna ja toiveissa, että ensi viikolla tuntuisi vielä paremmalta. Vaihdoin hiljattain 2012 vuodesta alkaneen Garminin käytön Coros Apex merkkiin ja sen malliin 46. Uusimmassa Garminissa (Fenix 5) ei gps alkanut pelittään luotettavasti ja kun tässä Corosin mallissa akun kestoksi on luvattu normaali gps tilassa 35h oli houkutus ylitsepääsemätön. Tuossa lauantain juostiin poikain kans pep57km reitti (7:31h). Gps näytti melko priimasti. Akkua kului 19%, eli tuonko suhteuttaa kuluneeseen aikaan (7:31h) niin akunkesto olisi tuon mukaan jopa noin 38h. Garminin 910XT oli toisessa kädessä ja sen akku kului samassa ajassa 37%. Ero on melkoinen. Lisäksi vanhan garminin gps näytti liki kilsan liikaa.

           Alku uudella kellolla on ollut kuin avioliiton alku - auvoinen. Mutta katsellaanpas pidempään.

           Ollaan menossa vuotta 2020 kohti. Samalla minulle tulee olemaan toinen vuosi, jolloin minulla ei ole selkeästi mitattavia tavoitteita ollenkaan. Ei mitään maraton aikaa, ei kympin aikaa, ei cooperia tai mitään sellaista. Eikä polkupuolellakaan. Ajatus on vain kehittää kuntoa monipuolisesti ja eritoten totutella mäkitreenin lisäykseen. yli 100 000 nousumetriä lienee ainoa jollain tavalla mitattava tavoite, mutta se on treenimäärä, ei mikään tulostavoite. Kaikista suurin tavoite on nauttia liikkumisesta. On todella hienoa voida liikkua näin paljon ja hyvällä fiiliksellä. Bonuksena on tullut vielä kehitystäkin. Ehkä tavoitteiden puuttuminen on vain lisännyt liikunnan iloa kohdallani, sillä tavoitteet ei ole ohjanneet harjoittelua vaan oma tunne. Liikunta määrä on kuitekin vain noussut noin 100 tunnilla/vuosi, kun lopetin tavoitteellisen harjoittelun ja aloin tähän chillailu puolelle.

          Niin, siitä Dohasta. Ihmeen hyvät kisat, vaikka muutama tosi iso miinus siellä on. Kulttuuri on hankala molemmin päin. Siviileille ja urheilijoille. Kuumuus ja kosteus. Ainakin maraton ja kävelymatkat ois voitu suorittaa jossain muualla. Yleisön puute. Aika paljon puutteita, mutta silti hienoja taisteluja ja show meininkiäkin. Seiväshyppääjien hieno yhteenpuhaltamisen meininki. Kuulun siihen joukkoon, jotka peukuttavat sen puolesta, että mahdollisimman moni rajan saavuttanut lähetetään tuonne kisaamaan. Systeemit ovat kuitenkin arvokisoissa kovinkin poikkeavat kotimaan kisoihin verrattuna ja ovathan suomalaisurheilijat edustamassa Suomen kansainvälistä näkyvyyttä. Tuovat suomalaista identiteettiä ja raikkautta tietoisuuteen.

          Topi Raitanen juoksi eilen esteissä noin 8:32 ajan. Noin 10-11 sekuntia kauden parasta hitaammin. Juoksu oli alkanut hapottamaan noin kaksi kierrosta ennen maalia. Tässä on lajin (juoksun) suola. Sen haasteellisuus seuraa jopa huipulla, harrastelijoista puhumattakaan. Monet tutut ovat puskeneet kehitysongelmien kanssa. Ajoittain kulkee ja jotkut ovat onnistuneet nostamaan pitkänkin uurastuksen jälkeen tasoaan. Kunnon ja tason nostoista kannattaa todella iloita ja nauttia, sillä ne ovat kaikkea muuta kuin itsestään selvää. Tämä on tavallaan helppo, mutta samalla petollisen vaikea laji tämä juoksu.

          Hyvää syksyä kaikille! Uskokaa omiin juttuihin ja unelmiin. Laittakaa vaikka itsellenne tavoite ensi kesäksi, jos ette muuten motivoidu liikkumaan talven yli. Ja aina ei tarvi juosta. Voi käydä vaikka salilla, uimassa, pyöräillä, hiihtää tai lumikenkäillä. Pääasia on säännöllinen liikkuminen, ja mielellään hymyssä suin.


         Ps. NHL -kausi alkaa ensi yönä. Veikkaan tämän kauden finaalipariksi Colorado - Toronto. Pistepörssin vie Connor McDavid. Kaapo Kakko tekee 43 pistettä ja antaa haastatteluja enempi kuin koko urallaan tähän mennessä. Malkin myydään (kesto toive) ja Pittsburghissa alkaa uudelleenrakennus. Patrik Laine myydään myös ja ura tuntuu takkuavan. Jukka Jalonen valmentaa keväällä NHL:ssä. Kukaan ei enää muista, että Jere Karalahtikin pelasi joskus NHL:ssä, Timo Jutilasta puhumattakaan.

Onni Vähäaho, Nivalassa 2.10.2019

NAVIGOINTIA

          Huomenta, päivää vai iltako lie? Kolmivuorotyöläinen yrittää yövuorojen jälkeen ymmärtää missä mennään. Pöydällä on sanomalehti. Perjantai? Olikohan tämä tässä eilenkin? Voisi kysyä googlelta, mutta olisiko hyvä tietää muutenkin? Otan kahvia ja unohdan mitä mietin hetki sitten. Avaan rullaverhon ja istun ymmälläni alas. Pimeää!

          Muistelen mitä olin ajatellut. Lyö tyhjää. Hörppään lisää kahvia. Tältäkö tuntuu sitten, kun muisti menee? Ai niin, oli tarkoitus käydä hölkkäileen tunteroinen palauttavaa. Kävelen kahvikuppi kädessä. Ei tunnu hassumalta - jalat siis. Kuppi on tyhjä ja vaihdan veteen, mutta otan rinnalle toisen kupin kahvia. Ei riitä, että silmät on auki. Täytyy herätäkki. Oikeasti.

         Käyn lopulta siellä lenkilläkin. Tiedän jo, että on keskiviikko. Lenkistä ei jääny paljoa mieleen. Katson kiemuroita mäessä ja poluilla jälkikäteen. Kakstoista kilsaa ja 76 minuuttia. 322 nousumetriä. Keskisyke 122. Puhutaan palauttavasta liikunnasta noilla nousumetreillä. Ja lopulta syön ja nukun taas hieman lisää vain herätäkseni pian uudestaan.

         Tärkeintä on löytää sisäinen levollisuus. Kun mietin mitä se on parhaimmillaan niin näen vaimoni ja lasteni silmät. Niissä rauhoittuu. Useimmiten. Kirjoitan tätä, koska halusin loikoilla hieman lisää. Kirjoittaminen jäsentää mennyttä ja tulevaa. Parhaimmillaan teksteissä on ripaus totuutta, fiktiota ja tajunnanvirtaa. Rentouttavaa, ei vakavaa.

         Jatkan. Palataan asiaan. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.9.2019

KAHDEN MESTARIN VÄLI

           Kun aloitin juoksuharrastuksen, pidin kahden runolegendan merkkipäivien väliä kevyemmän otteen lepojaksona. Aleksis Kiven ja J.L. Runebergin. Noiden 1800 -luvun mestareiden merkkipäivien väliin jää 118 päivää. Kiven merkkipäivästä (10.lokakuuta) on alkanut aina minulla talviaika ja Runebergin merkkipäivänä (5.helmikuuta) alkaa päivä selkeämmin pidetä, matka kohti kesää alkaa.

            Nykyään tuo väli on muuttunut mahdollisuudeksi nostaa omia ominaisuuksia kohti tulevan kesäkauden koitoksia. Sikäli, kun tuo jakso on kääntynyt osin merkitykseltään harrastuksen edetessä päälaelleen, on sen jaksokin hieman siirtynyt. Sanoisin että 10.joulukuuta - 5 huhtikuuta olisi nykyään kuvaavampi, eli kaksi kuukautta myöhäistettynä.

            Viime talveksi sain vihdoin hommattua perinteisen tyylin suksikaluston. Hiihto, tosin lähinnä tasatyöntö, antoi minulle sopivaa vaihtelua harjoitteluun ja valmisti lihaksistoani kokonaisvaltaisemmin juoksuun. Tulevana "118 päivän" jaksona aion yhä enemmän pitää ns. talvikauden, joka voidaan nähdä eräällä tavalla myös lepokautena juoksuun. Juoksun osuus vähentyy. Hieman Kilian Jornet tyylistä talvi-kesä-ajan jaottelua iloisen liikkumisen pysyessä pääjujuna.

             Aikoinani harjoitellessani keihäänheittoa, kuului siihen suurimmaksi osaksi muuta kuin keihäänheittoa. Punttisalia monipuolisesti, loikkia, kuulanheittoja, juoksuakin (tosin inhosin yli kaiken tuolloin esim. 400m vetoja), kuntopallon heittoja ja mm. kuntopiirejä. Jotenkin olen erehtynyt nykyisessä juoksuharrastuksessa liian paljon vain juoksemaan. Pääasia on kehittää juoksua, ei kuluttaa juoksua vaan kehittää ominaisuuksia juoksua tukevilla harjoituksilla. Tätä on tarkoitus kehittää. Ja ainahan hieman uudistetut tulokulmat piristävät touhua, vaikka ei tylsää ole missään kohdassa ollutkaan.

              Toki vaikka noin kirjoitan, en ole muuttamassa otettani harrastukseen. Se tulee olemaan edelleen rento ja lähes suunnittelematon. Fiilispohjalta, mutta sisälläni on nyt vain eri softa. Se sylkee erilaisia ehdotuksia, mitä kunakin kertana voisi tehdä. Nautin tästä nykyisestä otteesta joka on uinut myös ylipäätäni elämääni. Otan asiat, jos mahdollista, vieläkin rennommasti. Lähes kaikkia asioita voi tehdä toisin. Ei ole yhtä totuutta vaan paljon mahdollisuuksia ja harva asia maailmassa on pysyvää tai tarpeeksi tehokkaasti käytettyä.

              Positiiviset asenteet pitää saada vielä voimakkaammin trendiksi. Maailmassa on paljon posea, kunhan se sieltä nähdään. Negalle ei hirveästi voi tehdä, mutta paljon voi siihen aikaa ja energiaa haaskata. Hyvä terapia malli on muistella lapsuusajan voimakkaimpia riemun purkauksia, mennä vaikka metsäpolulle ja antaa palaa!

              Tiesitkö TÄSTÄ? Ainakin minulle tulee tuosta sellainen positiivinen oivallus. Ihmisen rajat ovat todella kaukana, jos niin haluaa.

             SYKSY

            Kauneus iskee tajuntaan. Vaahteralehden taiteellinen jäykistyminen mykistää katsojaansa, kuura antaa maahan jäykistyneille hohdokkaan kimalluksen. Pihlajat notkuvat marjoista. Muhkeat tertut tuovat muistiin hetki sitten kerätyt viinimarjat. Maa on napakka. Hetken tunnen itsenikin lähes jousimaisen jänteväksi sen päällä kulkiessani. Syksy antaa voimaa alta ja päältä.

            Kesän kiihkein kiima on takana. On mahdollisuus rauhoittua, hakea itseään - löytää itsensä. Syksyssä on piilevää, kevään kaltaista voimaa. Voit laittaa itämään itsellesi jotain josta saat nauttia kenties loppuelämän. Pimeyskin antaa suojaa, jos paineet ovat olleet esteesi. Pimeässä saat olla oma itsesi. Voit viedä siementäsi läpi syksyn ja talven kuoriaksesi sen keväällä tai kesällä. Se voi olla parantunut kuntosi, se voi olla lyhentynyt vyösi tai vaikkapa uuden ihmisen alku.

           Katso vielä kerran pihaljan anteliasta terttua. Oivalla ja anna mennä!

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.9.2019  

PORSTUASSA

              Tuntuu vieraalta kirjoittaa kohdallani kisoista, joten käytän sanaa tapahtuma. Kauden tapahtumat ovat jääneet taakse reilu neljä viikkoa sitten. Viimeisimmässä tapahtumassa pääsin maaliin vasta hieman vajaan 29 tunnin juoksentelun jälkeen. Ilmeisesti en uskaltanut ajaa akkua tyhjiin, sillä huomasin sinkoilevani pian tapahtuman jälkeen melkoisia lenkkejä omaksi iloksi. Ja tottakai palautumisen kustannuksella.

              En ole varsinaisesti pysäyttänyt hihnaani ollenkaan. Toisaalta en ole syöttänyt lenkkiä vielä normitahdilla. Olen viettänyt aikaa siis porstuassa - välitilassa. Tämä on sitä liikunnasta nauttimista kiireettömästi. Minulla ei ole kiirettä palautua tai aloittaa uutta. Silti olen samalla huomannut palautuvani kaiken aikaa. Oikeastaan eniten kaipaisin nyt hierontaa. Pitäisi vain soittaa se hieronta-aika. Ehkä tänään.

             Hieman sisältäni ohjautunutta "harjoittelurytmitystäni". Lainausmerkeissä siksi, että katson minun tasolla tämän olevan lähempänä ulkoilua kuin harjoittelua. Lähetään viime viikon tiistaista. Ti 70km ja noin 12h sauvakävelypainoitteinen polkulenkki. Ke 9km tunnusteleva vauhdinvaihtelu lihaksia venyttävästi. Vahingossa yksi kilsa liki 4min kilsavauhdilla. To lepo. Tämä on tyypillinen rytmi minulle = iso reeni - palautus - lepo. (tässä ti-ke-to). Perjantaina tavallinen 16km kevyt lenkki. Ois voinu olla napsun vieläkin kevyempi. Jatkuu seuraavassa kappaleessa.

              La Laajavuoressa 20,7km ja 1502 nousumetriä. Jyrkät kulmat ja rasittuneet jalat = otti 1200nousumetrin jälkeen polviin aika paljon. Rasitusperäistä. Su 10,5km lyhyt ja erittäin kevyt jalkojen tilan tunnustelu. Samalla kävi palauttavasta siis. Jalat ok. Ma reilu 10km polulla. Edelleen hyvin kevyesti. Palautus jatkuu. Jalat ok. <-Ei heti huutia, kun vasta jaloissa tuntemuksia. Jatkuu seuraavassa kappaleessa.

            Ti Lepo vielä varalta. Vaimon kanssa tunnin kävelylenkki. Ke kevyt-perus-reipas-kova akselilta kohdalta perus tuntemuksella (kakkosvaihde) 14km polkuja, jossa osa tosi teknistä ja yli 300 nousumetriä. Erikoisen hyvä data. Keskivauhti jopa 5:45min/km, vaikka osa jopa perus tunkkaamista. Illalla 22km kevyttä tiellä. Edelleen erikoisen hyvä vauhti. Eli palautumista liikkumalla itselle sopivalla rytmityksellä.

            Mikä on itselle sopiva ulkoilu rytmi? Se on jokaisen oivallettava omien kokemuksien kautta. Apua voi ottaa erilaisista kirjoituksista tai kyselemällä. Lopullinen analyysi jää kuitenkin aina kulkijalle itselleen. Tilanne lisäksi elää kaiken aikaa. On osattava kuunnella kroppaa. Itse olen mennyt viimeisen vuoden ilman ohjelmaa. Aina miltä aamulla on tuntunut. Joskus tulee joku ajatus jostain kehittävämmästä parin päivän päähän. Sitten siihen menen ne edeltävät päivät pääulkoilua tukevasti. Aina on hyvä katsoa vähän mitä on alla ja mihin on menossa, mutta tuntemusten tulkinta on tärkeää. Myös unen tarkkailu. Jos ulkoilee paljon, on nukuttavakin hyvin.

            Olen mielestäni ulkoillut "puoli vahingossa" aika optimaalisesti. Kun vain saisi itsensä sinne hierontaan. Minulla hieronta vilkastuttaa aineenvaihdutaa ja laittaa lihakset toimimaan vapaammin ja tehokkaammin. Se on kuin polkujuoksukengät pesisi suolenkin jälkeen kuin ettei pesis. Ero on siinä. Kevyt ja valmis uuteen. Nyt on hieman kireyttä/suppeutta lihaksissa. Lihakset toimii ikäänkuin tyhjäkäynnillä. Tämäkin on toki yksilöllistä. Minulla tämä toimii näin, mutta ei tietysti millään tavoin yleispätevä, mutta saa kokkeilla.

            MUUTOS

             Suurin muutos tulevaan aikaan tulee olemaan nousumetrejen kertymisessä. Vuonna 2018 minulle tuli hieman päälle 47 000 nousumetriä. Nyt on tälle vuodelle tähän mennessä kertynyt hieman yli 48 000. Eli kasvu on reiluhko, mutta sitä on tarkoitus kasvattaa ensi vuodelle vielä isommin. Ainakin yli 100 000 vuosimäärään. Eli noin 2000 nousumetriä / viikko keskimäärin. En tiedä olenko vielä ensi vuonnakaan valmis Janne Marinin määrittelemään tasoon. Lepo ja verttitonni = sama asia (heh,heh...). Roomaakaan ei rakennettu hetkessä. Olennaista on, ettei minulla ole mihinkään kiirettä. Ja se tekee kaikelle tälle hyvää.

            Jyväskylä, Laajavuori - takarinne.

                MAALI

Onni Vähäaho, Nivalassa 19.9.2019

KOHTI UUTTA TAVOTETTA

           Lähestyn risteyksen jälkeen joen ylittävää siltaa. Alkumatka tuli kenties jälleen mentyä yli voimavarojen. Alan väsyä, juoksuaskel on raskas. Reitti on tasainen kuin Saarisen Jussin siilitukka. Silti ehkä puolen metrin vastamaa (nivalainen mäki!) tuntuu naulaavan juoksun lopullisesti. Sillan jälkeen on hyvä myötäle, johon kankein jaloin juoksu sammuu kuin aikoinaan Nissan Sunny - väärään kohtaan. Tuosta on aikaa 12 vuotta.

          Laihduttaessani tuolloin kävelten, koitin välillä epätoivoisesti juosta 5km lenkkiä yhteen kyytiin. Se oli pitkä prosessi. Mietin itseasiassa vasta nyt, miksen kävellyt tuosta suoraan kotiin (n.500m matka) vaan jatkoin reilun 5km lenkin loppuun kävelten. Ehkä olin niin päättänyt - en enää muista.

          Vielä nytkin silloin tällöin on sellainen tunne ennen lenkkiä, että selviänköhän perille. Enää se ei jää kiinni kunnosta, mutta ohjelma edeltävästi voi olla ollut niin raaka, että saatat aamulla huomata jalkojen olevan valmiiksi liian väsyneet. Tai on ollut joku pitkä kisa vast'ikään, eikä palautumisesta ole ollut oikein varmaa tietoa. Sitten yrität juosta esim. Iso-Sydänmaan reitin kokonaan ja kohtuu reippaasti. Silloin kohtaan noita tuntemuksia 12 vuoden takaa, vaikka ne ovat hieman eri muodossa.

          Aloitan nykyään aika harvoin kertomaan oma-aloitteisesti miten olen eilen tai tänään lenkkeillyt. Etenkin vähän liikkuvien on vaikea ymmärtää tätä minun hommaani. Harjoittelumääriäni ja tiheyttäni on vaikea mattimeikäläisen ymmärtää. Jos omia reenejä itekkin mietii paperille kirjoitettuna niin onhan ne välillä aika hurjan tuntuisia kombinaatioita.

          Eilen kävin 2h heräämiseni jälkeen Taunonmäessä, eli siis DanHill'llä. Vain 6,4km, mutta sen sijaan 1031 nousumetriä. Aikaa tais mennä joku 1h44min. Kevyt ote, mutta on tuossa tonnissa vielä sellainen reenin maku, vaikka vain kevyesti ottaa. 

         Tässä kuvassa Toivolan lahjakkaan suvun nuorin vesa

          Pitää tässä kohtapuolin alkaa ottaa 1500-2000m+ nousumääriä/reeni - aina välillä. Ja välillä vähemmän, mutta kovaa.

          Eilen illalla juoksin sitten kotoa Pyssymäelle ja nakkauksentietä takas. 16,1km. Gps heitti vain 100m alakanttiin. Yllättäen peräti 2min nopeampi kevyt lenkki n.120-125 sykkeen kategoriassa kuin viime syksynä palautuneemmassa vaiheessa loka-marraskuussa olleet lenkit. 88min lenkki. Yli 3 tuntia reeniä. Kaksi lenkkiä samana päivänä. 

          Minun maailmassa ennen lenkkiä on ollut lenkki ja lenkin jälkeen on lenkki. Aina välillä lenkin jälkeen tulee kuitenkin tunne, että nyt ois hyvä pitää seuraavana päivänä lepopäivä. Sitä on vaikea selittää. Siihen ei tarvi mitään vaivaa tai muuta erikoista. Tuntuu vain, että viime päivinä on tullu tehtyä kaikkia mahollisia lenkkejä ja jalat tuntuvat olevan sen verran harjoitusväsyneet. Eikä mäkitonnin jälkeen oikein pysty/kannata vetojakaan ottaa.  Niitä kun tekisi mieli jossain kohtaa ottaa, mutta tehot ei uppoa väsytettyyn lihakseen. Toisaalta kisasta ja kohtuu reippaasta pep57km kierrosta on siksi vähä aikaa, ettei vedot vielä oikein kanna ideana siltäkään näkökannalta. Niinpä tänään on lepopäivä ja työsaralla iltavuoro.

           Minulla ei oo ollu vuoteen mitään ohjelmaa. Tiedän mitä oon tehny ja mietin osin tuntemusten ja edellisten perusteella mitä tekisin seuraavaksi. Jonkun verran hyödynnän myös sään kulkua. Jos on mahdollista niin haen erilaisille harjoituksille erilaisia olosuhteita. Tämän ajatuksen sain guru Pappa-Tenhusen valmennusideologiasta. Oma pääfilosofiani on kuitenkin mennä vaistoilla ja ne ovat vieneet nyt hyvään suuntaan viimeisen vuoden aikana.

           Merkittävin yksittäinen tekijä kehittymiselleni on ollut mäkiharjoittelun reilu lisäys. Vuonna 2018 nousumetrejä tuli n.47 000m. Nyt niitä on tälle 2019 vuodelle tullu jo n.45 000m, vaikka on vasta syyskuun alku. Aion edelleen ensivuonna lisätä mäkireeniä. Myös hiihto oli tärkeä juttu ja sitä jatkan. Tasasen juoksun määrää tasasella vähennän, sillä en katso sen enää kehittävän minua tässä vaiheessa harrastustani, polkujuoksua.

          Tuleva iso tavoitteeni on Ultra Trail Mount Blanc (UTMB), eli noin 170km ja 10 000m+. Ensi vuonna yritän kerätä karsintapisteet, jotta pääsisin eka kertaa osallistumaan arvontaan v.2021 kisaan. Ehkä pääsen viimeistään v.2023 sisään. Mene ja tiedä, mutta olen innoissani pitkästä aikaa jostain tavoitteesta. Samalla tuleva iso/kova tavoite, UTMB:n läpäiseminen vaati sellaista harjoittelua jota tykkään tehdä. Kannustavaa on myös, että ystäväni Mika Leppälä pääsi tuon kisan tänä vuonna läpi hyvällä, reilun 32h ajalla. Pääasia on kuitenkin päästä tuo koko massiivinen reitti läpi, ei aika.


Tässä lyhyt kooste tämän vuoden kisasta. Kohtuu innostava?

Onni Vähäaho, Nivalassa 8.9.2019